Tänään loppuu taas yksi vaihe pikku sankarimme elämästä. Isoon Kirjaan tekemäni harjoittelu loppuu virallisesti tänään ja sitä myötä Iso Kirja -opiston opinnot. Harkkaraportti on palauttamista vaille valmista, joten ensi keväällä laitetaan sitten salmiakkilakki päähän. Iso Kirja takana, elämä edessä. Suunnatessa eteenpäin ja suunnitellessa tulevaisuutta on tärkeää myös peilata taaksepäin. Mitä tuli opittua? Mitä jäi oppimatta? Ajattelin muutaman asian jakaa kuluneesta kesästä.

Ensinnäkin ajankäyttöön. Lähes koko harjoitteluni ajan kirjasin Toggl-nimiseen palveluun työtuntini ja jaottelin ne kuvassa näkyvällä tavalla. Tässä vaiheessa pieni maksamaton mainos: Toggl osoittautui varsin käyttökelpoiseksi virtuaaliseksi "kellokortiksi". Se toimii sekä selaimessa että kännykällä ja siihen saa laitettua erilaisia projekteja ja tageja, joiden avulla hyvin pysyy selvillä mihin aikaa kuluu. Itse jaottelin ajankäyttöni seuraaviin "projekteihin":

• Itse toiminto = jumalanpalveluksissa, rukouskokouksissa, pyhäkoulussa, leirillä, yms. istuttu ja vietetty aika
• Opetuksen valmistelu = saarnojen ja raamiksien suunnittelu
• Palaverit = erilaiset palaverit mukaan lukien myös lähes viikoittaiset harkkapalaverit ja pastoripalaverit
• Oma hartauselämä = sisältää lähinnä raamatunluvun, jonkin verran henkilökohtaisia rukous&ylistys-hetkiä. Tosin elokuussa jäi monesti lukemiset merkkaamatta
• Toiminnan suunnittelu = puhelinsoittoja, viestien kirjoittamista, yms. toiminnan organisointia
• Toimisto = päivystystä toimistolla
• Other = ajankäytön suunnittelu, harkkaraportin kirjoittaminen, yms. 

Ikäryhmittäin ajateltuna 26% meni lasten, 8% varkkien, 14% nuorten ja loput aikuisten parissa.

Kaiken kaikkiaan pääsin mielestäni yllättävänkin suuriin vastuisiin ja näin yllättävänkin laajasti pastorin työkuvaa. Yleinen mielikuva lienee, että kesällä vauhti hiljenee seurakunnissakin monen toiminnan ja ihmisen jäädessä kesätauolle. Näin onkin, mutta tätä vauhdin hiljenemistä kompensoi varsin hyvin pastorien lomat. Joten vaikka kokonaistyömäärää on vähemmän, yksittäisen pastorin työtaakka voi jopa kasvaa. Itse otin kuitenkin varsin tyytyväisenä vastaan kaiken vastuun ja tehtävät, mitä minulle vaan annettiin. Niinpä harjoittelustani muodostui varsin monipuolinen. Leikin lasten kanssa pikkuautoilla, istuin tärkeän näköisenä miksauspöydän takana, saarnasin ja opetin rukouskokouksissa lasten kesäpyhiksissä, päihdeleirillä ja jopa sunnuntain jumalanpalveluksessa. Omalta mukavuus- ja armoitusalueelta haastettiin pois varsin useasti ja lähes yhtä useasti uskaltauduin myös astumaan sieltä ulos. Oppimaan, kokeilemaan ja kasvamaan.

24. Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?
25. Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia. (Room. 7:24-25)

Kuten muissakin Paavalin ristiriitainen minä -kirjoituksissa, tämänkin kohdalla suosittelen vahvasti, että pidätte Raamattua auki samalla kun luette tätä kirjoitusta. Kirjoitus voi vaikuttaa vaikealta, mutta raamatunkohdan tavaamisen ja miettimisen avulla kirjoituskin selkiytynee.

Mikäli minä olisi kristitty, niin hänen kyselynsä pelastajan identiteetistä jakeessa 24 vaikuttaa oudolta. Kyseessä voi kuitenkin olla heprean kielen toivomuslauseiden kaltaisesta ahdistuneesta toivomuksesta: ”kunpa lopultakin pääsisin...!”. Näin on esimerkiksi Ps. 14:7, 53:7. Lause ei siis välttämättä kuvaa epätoivoa vaan vilpitöntä kaipuuta sellaiseen, jonka minä tietää varmasti tulevan. Toisaalta Paavali kuvaa minän olotilaa varsin voimakkaalla adjektiivilla, jota käytetään Ut:ssa tämän kohdan lisäksi vain ilmestyskirjassa kuvaamaan Laodikean seurakuntaa. Se voitaisiin suomentaa sanoilla ’kurja’, ’viheliäinen’ tai ’surkea’. Se voi kuvata myös tilannetta, jossa ihmistä vedetään kahteen suuntaan. Tutkittava minä selkeästi on tällaisessa ahdingossa.

Paavali lopettaa tutkittavan jaejakson yhteenvetoon (jakeen 25 loppu), jota ennen ilmaistaan kiitokset Jumalalle. Mistä Jumalaa kiitetään? Kiitoksen läheinen yhteys edellisen jakeen epätoivoisen huudahduksen kanssa viittaa luonnollisesti siihen, että kiitokset kohdistuvat jotenkin kuoleman ruumiista (kreikaksi tou soomatos tou thanatou toutou) vapautumiseen. On vaikea määrittää kumpaan sanaan pronomini 'toutou' viittaa: ruumiiseen vai kuolemaan. Koska välittömässä kontekstissa on kuitenkin epäsuorasti viitattu ruumiiseen (jae 18 ’lihassa’ sekä jae 23 ’jäsenissä’), voisi olla luonnollisempaa liittää toutoo ruumiin kanssa. Näin ollen minä huutaisi vapautusta ”tästä kuoleman ruumiista”. Mihin tällä viitataan? Luonnollinen tulkinta on, että viittaus kohdistuu lähikontekstissa olevaan tahdon ja tekojen väliseen jännitteeseen sekä synnin asumiseen minän jäsenissä. Kaivattu vapautus voi olla joko minän fyysinen ylösnousemus (kuoleman jälkeen siis) tai kristityksi kääntyminen – riippuen millainen identiteetti minälle annetaan. Oli tulkinta kumpi tahansa, niin jaetta 25a pidetään ennakointina tulossa olevasta voitosta. Tätä puoltaa myös kreikassa futuurimuodossa oleva jakeen 24 verbi vapauttaa, joka useimmiten Ut:ssä viittaa eskatologiseen eli aikojen lopussa tapahtuvaan vapautukseen (esim. Room. 11:26 tai 1. Tess. 1:10). Sitä kuitenkin käytetään myös ilman eskatologisia viitteitä esimerkiksi Room. 15:31 tai 2. Kor. 1:10. Jakeen 25a kiitos-fraasissa itsessään ei kuitenkaan ole mitään, joka kertoisi onko vapautus jo tapahtunut vai ei.

Jakeiden pohdinta jatkuu seuraavassa kirjoituksessa...

"sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin," (Room. 7:22)

Jos jakeessa 14 käytetty ilmaisu 'myyty synnin alle' näyttäisi kallistavan vaakakuppia minä=ei-kristitty puolelle, niin jakeen 22 ilmaisu 'sisäinen ihminen' näyttäisi puolestaan kallistavan vaakakuppia minä=kristitty -leiriin. Miten siis on? Mitä tämä ilmaisu tarkoittaa? Siihen perehdytään tässä kirjoituksessa, joka on osa pitkää Paavalin ristiriitainen minä -kirjoitussarjaa.

Paavalin käyttämä käsite 'sisäinen ihminen' on harvinainen ilmaisu ja esiintyy Paavalilla tämän kohdan lisäksi vain kaksi kertaa: 2. Kor. 4:16 ("Sentähden me emme lannistu; vaan vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin, niin sisällinen kuitenkin päivä päivältä uudistuu") ja Ef. 3:16 ("että hän kirkkautensa runsauden mukaisesti antaisi teidän, sisällisen ihmisenne puolesta, voimassa vahvistua hänen Henkensä kautta"). Kummatkin kohdat selvästi puhuvat kristityistä, joten luonnollista olisi tulkita näin olevan myös Room. 7:22:ssa. Kysymys kuitenkin herää: Onko 'sisäinen ihminen' jotakin sellaista, jota vain kristityillä on vai onko se osa jokaista ihmistä?

Paavali kirjoittaa sisäisen ihmisen uudistumisesta 2. Kor. 4:16:ssa. Ennen tätä uudistumista sisäisen ihmisen on luonnollisesti täytynyt olla olemassa eikä mikään näyttäisi antavan syytä olettaa, että sisäinen ihminen on aloittanut olemassaolonsa vasta ihmisen kääntymyksessä. Sen sijaan Room. 1:28:ssa ("Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia") Paavali selkeästi vihjaa, että mieli on ollut olemassa ennen kääntymystä. Koska mielen merkitys on paljolti sama kuin sisäisen ihmisen, voidaan olettaa myös sisäisen ihmisen olleen olemassa ennen kääntymystä. Näin ollen sisäistä ihmistä voidaan pitää ihmisen kuolemattomana puolena eikä ko. ilmaus näyttäisi siten kertovan minän identiteetistä mitään.

"Sillä me tiedämme, että laki on hengellinen, mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen." (Room. 7:14)

Paavali käyttää tutkittavassa jaejaksossa kaksi kertaa substantiivia 'liha' (7:18,
25) ja kerran adjektiivia 'lihallinen' (7:14), jonka katsotaan kantavan samat merkitykset kuin substantiivikin. Näissä jakeissa liha asetetaan vahvasti vastakkain hengellisen kanssa, mikä ei kuitenkaan tarkoita ei-fyysisen ja fyysisen vastakkainasettelua. Sen sijaan liha kuvastaa heikkoutta ja orientoitumista poispäin Jumalasta. Ne tutkijat, jotka tulkitsevat minän olevan kristitty, erottavat termit 'lihassa' ja 'lihallinen' toisistaan. Tällöin ensimmäinen kuvastaisi syntisen luonnon alla olevaa ei-kristittyä ja jälkimmäinen lain vastakohtaa. Luontevammalta kuitenkin vaikuttaisi tulkita adjektiivin 'lihallinen' viittaavan jakeeseen 7:5, jonka mukaan laki herättää syntiä niiden jäsenissä, jotka ovat 'lihassa'. Totta kuitenkin on, että pelkällä adjektiivilla 'lihallinen' ei voi perustella minän olevan ei-kristitty. Sanan muissa esiintymissä (esim. 1. Kor. 3:1–3) sitä nimittäin sovelletaan myös kristittyyn.

Jakeen 14 lopussa oleva 'myyty synnin alle' -fraasi on monen tutkijan mielestä riittävä perustelu sille, että minän tulkittaisiin olevan joku muu kuin kristitty. Nimittäin aiemmin Paavali on kirjoittanut kristittyjen olevan kuolleita synnille (6:2), vapautettuja synnistä (6:7, 18 ja 22) ja ettei synti enää ole heidän hallitsijansa (6:14). Lisäksi jakeessa 8:9 Paavali kirjoittaa uskovien olevan ”ei lihassa vaan Hengessä”. Osa kristitty-leirin kannattajista yrittävät luistella tämän alta väittämällä, että Paavalilla on meneillään syvä itsetutkiskelu ja hän näkisi sitä kautta oman turmeltuneisuutensa verrattuna Jumalan pyhään Lakiin. Tämä Paavalin itsetutkiskelu on vastoin Stendahlin teesiä, jonka mukaan Lutherille tyypillinen syvä itsetutkiskelu oli Paavalille vierasta. Tästä kirjoitin enemmän Uutta perspektiiviä Paavalin käsittelevässä kirjoituksessani. Toiset kristitty-leirin kannattajista puolestaan erottavat yksilön ja 'lihallisen minän': vain 'lihallinen minä' on myyty synnin alle, ei koko yksilö. Tämä erottelu on kuitenkin väkinäinen eikä tekstin tukema. Jakeen 18 kommentti lihasta ("Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää") tulee nähdä vain yksinkertaisesti minän luonnetta tarkentavana huomautuksena. Joka tapauksessa 'myyty' jakeessa 14 on perfektissä ja kreikassa perfekti viittaa menneisyydessä alkaneeseen ja edelleen voimassa olevaan tapahtumaan. Tutkittavassa jaejaksossa 'myyty' viittaa jakeiden 7–11 tapahtumiin, jolloin minä joutui kuoleman alaiseksi. Näin ollen jakeiden 7-11 kuvaama tila on edelleen voimassa minällä.

Paavali ristiriitainen minä -kirjoitussarjan ties monesko osa. Nyt tarkastellaan suurennuslasin kanssa tekstijaksoa Room. 7:14-25 ja erityisesti muutamaa jaetta. Seuraavassa kirjoituksessa luvassa tarkempaa tarkastelua jakeesta 22.

Paavalin ristiriitainen minä -kirjoitussarja jatkuu. Nyt vuorossa kolmas osa yleisistä tekstihavainnoista jaksosta Room. 7:14-25. Tämä osa ei lopulta päättötyöhöni päätynyt, joten kyseessä ei ole täysin pureskeltu tai hiottu osio. Kiinnitin huomiota jaksossa varsin keskeisessä roolissa olevan sanan laki sisältöön: viitataanko sillä aina juutalaisten Tooraan vai voisiko kyseessä olla joku universaalinen laki. 

Paavali käyttää jaksossa Room. 7:14–25 sanaa laki yhdeksän kertaa ja koko luvussa yhteensä 23 kertaa, joten sitä voidaan pitää jakson yhtenä avainsanana. Se esiintyy jakeissa 14, 16, 21, 22, 23 ja 25. Kiistelyä aiheuttaa se, viitataanko sillä aina Tooraan vai voiko se tarkoittaa joissakin kohdissa periaatetta.

Selkeitä tai hyvin todennäköisiä viittauksia Tooraan löytyy jakeista 14, 16 ja 22. Sen sijaan jakeissa 21, 23 ja 25 esiintyvät laki-sanat ovat tutkijoiden keskuudessa kuuma peruna. Osa tutkijoista tulkitsee lain viittaavan joka kerta Tooraan, jolloin minän lisäksi myös Toora olisi jakautunut. Toiset puolestaan katsoo jakeen 21:n lain viittaavan ”toiseen lakiin” (jakeessa 23). Tämä "toinen laki" puolestaan on sama kuin ”synnin laki” jakeessa 25. Osa tutkijoista taas katsoo, ettei jakeen 21 laki ei ole Toora eikä ”toinen laki”.

Erilaiset tulkinnat laista eivät kuitenkaan näyttäisi vaikuttavan merkittävästi minän ymmärtämiseen, joten jätin tämän kysymyksen avoimeksi enkä sitten lopulta edes sisällyttänyt päättötyöhöni koko laki-keskustelua.

Muokkasin taas vähän blogin ulkoasua. Sivut saattoivat näyttää oudolta, kun yritin saada tuota vaihtuvat kuvat systeemiä toimimaan. Viimein sain sen toimimaan ja nyt siinä näkyy kolme viimeisintä blogikirjoitusta. Tähän blogin ulkoasuun eli designiin olen melko tyytyväinen, joten tällaisena tämä nyt pysyy ainakin hetken aikaa.

Tämä kirjoitus on osa pidempää Paavalin ristiriitainen minä -kirjoitussarjaa, joka perustuu Iso Kirjalle tekemääni päättötyöhön. Nyt ollaan yleisissä tekstihavainnoissa ja pohditaan jaksossa käytettyjä kolmea eri tehdä-verbiä. Seuraavassa kirjoituksessa on luvassa päättötyöni ulkopuolista pohdintaa laki-sanan sisällöstä.

Jaksossa Room. 7:14–25 on käytetty kolmea eri tehdä-verbiä: katergadsomai (jakeissa 15a, 17, 18 ja 20b), poieoo (jakeissa 15c, 16a, 19a, 20a ja 21) ja prassoo (jakeissa 15b ja 19b). Paavali käyttää näitä verbejä monta kertaa synonyymeina, mutta jonkinlaisia painotuseroja voidaan löytää.

Verbissä katergadsomai korostuu tekemisen lopputulos ja se voidaan suomentaa
’saada aikaan’, ’vaikuttaa’ tai ’hoitaa loppuun’. Monet sen esiintymät Ut:ssä löytyvät nimenomaan roomalaiskirjeestä ja sitä käytetään sekä negatiivisessa että positiivisessa sävyssä. Sen sijaan verbiä prassoo käytetään kuvaamaan lähinnä paheksuttavaa toimintaa eikä Jumala koskaan toimi sen subjektina eli tekijänä. Toiset ajattelevat verbin painottavan tavaksi tullutta toimintaa, toiset toiminnan moraalista seurausta ja kolmannet toiminnan keskeneräisyyttä. Se voidaan suomentaa ’tehdä’, ’suorittaa’, ’noudattaa’ tai ’tehdä vaatimusten mukaan’. Verbi poieoo voi saada perusmerkityksensä ’tehdä’ tai ’valmistaa’ lisäksi myös aktiivisuutta kuvaavan merkityksen ’saada aikaan’ tai ’aiheuttaa jokin tila’.

Kuvaavaa kuitenkin on, että jakeissa 7:15 ja 7:19 Paavali käyttää verbejä poieoo ja prassoo ristikkäin. Tämä vihjaa vahvasti, ettei hänellä ollut mielessään eroa ainakaan näiden kahden verbin välillä. Sen sijaan verbillä katergadsomai saattaa olla edellä mainittu painotusero. Tällä ei kuitenkaan ole vaikutusta minän identifioimiseen.

Iltalehti uutisoi tutkimuksesta, jonka mukaan uskonnottomat ihmiset ovat älykkäämpiä kuin uskonnolliset. Varsinainen tutkimus koostui 63 aiemman tutkimuksen meta-analyysistä ja siihen pääsee käsiksi tästä. En tuota tutkimusta kokonaan ole toki lukenut, joten kommentointini nyt pohjautuu lähinnä Iltalehden uutisen pohjalta. Uskovien reaktiot tuohon tutkimustulokseen voivat olla monenlaiset. Yksi voi ajatella, että so what. "Mä olen mieluummin hullu ja rakastunut Iskään". Toinen puolestaan lainaa Paavalia sanoen: "Jumalan hulluus on ihmisiä viisaampi". Kolmas voi kiinnittää huomion älykkyyden ja viisauden väliseen eroon (tutkimushan ei kertonut mitään tunneälystä). Neljäs puolestaan huomauttaa tutkimuksen puhuvan uskonnollisuudesta ei niistä, joilla on henkilökohtainen suhde elävään Kristukseen.

Minusta meidän ei kuitenkaan pidä piiloutua näiden taakse ja jotenkin niiden avulla oikeuttaa uskomme "tyhmyys". Jos "älykäs lapsi kääntyy todennäköisimmin pois uskonnosta", seurakunnan vastuunkantajien ja johtajien hälytyskellot pitäisi soida. Mikä julistamassamme kristinuskossa saa tämän aikaan? Mikä saa keskivertoa älykkäämmät hylkäämään lapsuudenuskonsa? Osa syy saattaa olla, kuten tutkimuksen tekijätkin toteavat, ihmisen tunne oman itsensä hallinnasta. Kirkko tarjoaa pelastusta ja Jeesusta johdattamaan elämään, mutta en minä tarvitse pelastusta. "Olen ollut kunnon kansalainen ja elämäni on varsin hyvässä kondiksessa, kiitos vain."

Omalla mutu-tuntumalla helluntaikontekstista väittäisin, että toinen syy on kirkkojen epäonnistuminen uskon ja järjen välisen jännitteen purkamisessa. Älykkäille seurakuntalaisille ei tarjota riittävästi älyllisiä syitä pysyä uskossa. Heidän kyselyitään ja epäilyitään ei sallita vaan ne leimataan epäuskoksi ja käsketään vain uskomaan, ottamaan vastaan ja kokemaan. Jos saarnapöntöstä julistetaan sunnuntai toisensa jälkeen vain yksinkertaista evankeliumia ja jätetään seurakuntalaisten järki haastamatta, ymmärrän hyvin ihmisten turhautumisen. Jos vilpittömät kysymykset ja pohdiskelut Raamatun alkuperästä, ristiriidoista, tulkinnasta tai koko touhun historiallisuudesta jäävät kerta toisensa jälkeen ilman vastausta tai saavat vastaukseksi hyvin pinnallisen ja hätäisen vastauksen, unohdetaan ihmisen olevan kokonaisuus. Meidän tehtävä on rakastaa Jumalaa kaikesta sydämestä, kaikesta sielusta, kaikella ymmärryksellä ja kaikesta voimasta. Tämä tarkoittaa sitä, että tarvitsemme myös järkeä ja järjellisiä syitä uskoa kristinuskon totuudellisuuteen. Keinoja purkaa uskon ja järjen välinen jännite – niin pitkälle kuin se on mahdollista.

Paavalin ristiriitainen minä -kirjoitussarja jatkuu havainnoilla tekstistä. Ensin yleisiä havaintoja, joista ensimmäisenä kiinnitetään huomio aikamuodon vaihtumiseen jakeessa 14.

Jaksossa Room. 7:7–13 Paavali käyttää selkeästi menneisyyteen viittaavia aikamuotoja (kuten "synti herätti", "minä kuolin", "synti petti"). Jakeessa 14 hän kuitenkin siirtyy käyttämään nykyisyyteen viittaavia aikamuotoja (kuten "minä olen", "en tee", "myönnän") indikatiivissa. Nämä nykyisyyteen viittaavat verbit ovatkin ehkä yksi suurimmista ongelmista tulkitessa minä ei-kristityksi. Mutta tämä ei silti selkeästi kaada vaakakuppia kristitty-leiriin, sillä Ut:n kreikan aikamuoto eli tempus on varsin erikoinen kapistus.

Ut:n kreikassa tempus koostuu kahdesta elementistä: näkökulmasta ja ajasta. Näistä ensimmäinen on selkeästi tärkein ja aikaelementti puolestaan merkitykseltään sekundäärinen eli toissijainen ja joissain tapauksissa olematon.

• Näkökulmaelementti viittaa toiminnan jatkuvuuteen: toiminta voi olla joko jatkuvaa, valmista tai tapahtunut ainoastaan kerran
• Aikaelementti puolestaan voi viitata menneeseen, nykyiseen tai tulevaan aikaan sekä tietyissä tapauksissa olla muu tai laajempi kuin todellinen aika (suomalaiset ymmärtävät sanan 'aikamuoto' juuri tässä merkityksessä)

Historiallinen preesens on minän identiteetin kannalta oleellinen esimerkki aika-elementistä, jonka merkitys on muu kuin kirjoitus hetkellä oleva todellinen aika. Historiallisia preesensejä nimittäin voidaan käyttää kuvaamaan menneitä tapahtumia. Näin ollen Paavali olisi voinut kuvata preesensillä minän menneitä kärsimyksiä ja tempusongelma olisi ratkaistu. Tämä ei kuitenkaan ole uskottava ratkaisu, sillä kaikista sadoista selvistä historiallisista preesenseistä Ut:ssa kaikki ovat monikon tai yksikön 3. persoonassa eikä yksikään niistä ole Paavalin kirjeissä. Lisäksi, jos historiallista preesensiä käytettäisiin, olisi tekstistä löydettävissä selkeä viittaus menneeseen aikaan. Näin ei kuitenkaan tutkittavassa jaksossa ole vaan ehkä jopa päinvastoin: jakso alkaa ja päättyy epäsuoriin viitteisiin nykyhetkestä. Näitä ovat mm. jakeen 14a "me tiedämme" sekä jakeessa 25b esitetty yhteenveto.

Aikaelementtiä ei myöskään voi täysin pyyhkiä pois Room. 7:14-25 verbeistä, sillä ne ovat indikatiivissa ja perinteisesti indikatiivin on aina ajateltu sisältävän aikaelementin. Tosin tämä näkemys on kiistetty, koska ajan katsottaisiin olevan kontekstisidonnainen. Joka kerta Paavalillakaan ei preesensiin siirtyminen minä-kertomuksissa tarkoita siirtymistä nykyhetkeen. Näin esim. 1. Kor. 2:1–8, 9:19–23; 2. Kor. 2:9, 11:24–29 ja 12:8–10.

Tempuskysymys on edelleen ratkaisematta ja vaatisi tarkempia tutkimuksia. Joka tapauksessa, koska tempusmuodoissa ei ensisijaisesti ole kyse ajasta vaan näkökulmasta, tempuksen vaihdon voidaan katsoa viittaavan siirtymistä tapahtumien narratiivisesta kertomisesta tilan kuvaukseen. Lopullista varmuutta tästä ei kuitenkaan saada, joten tempuksien perusteella minän identiteetti jää epäselväksi. Yksi vaihtoehto on tulkita, että Room. 7:14–25 käytetään ns. aforistista preesensiä, joka on pätevä kaikille ihmisille ja kuvaa universaalista faktaa. Tällöin minä olisi Paavalia itseään laajempi, kollektiivinen joukko ihmisiä. Jouduin jättämään tämän asian penkomisen kesken, koska päättötyöni lyhyyden vuoksi en siihen tämän enempää pystynyt ottamaan kantaa.

Tässä toinen saarna, jonka olen pitänyt harjoittelun aikana. Tämä on saarnattu rukouskokouksessa tiistaina 9.7.2013. Saarnan tekstinä on Luuk. 15:25-32 ja tuhlaajapoika-vertauksen vanhempi veli. Nauhoitettu puhelimella, joten äänenlaatu on mitä on. Tosin taitaa olla parempaa kuin tässä saarnassa.

25 "Vanhempi poika oli pellolla. Kun hän sieltä palatessaan lähestyi kotia, hän kuuli laulun, soiton ja tanssin.
26 Hän huusi luokseen yhden palvelijoista ja kysyi, mitä oli tekeillä.
27 Palvelija vastasi: 'Veljesi tuli kotiin, ja isäsi käski teurastaa syöttövasikan, kun sai hänet terveenä takaisin.'
28 Silloin vanhempi veli suuttui eikä halunnut mennä sisään. Isä tuli ulos ja suostutteli häntä,
29 mutta hän vastasi: 'Kaikki nämä vuodet minä olen raatanut sinun hyväksesi enkä ole kertaakaan jättänyt käskyäsi täyttämättä. Silti et ole koskaan antanut minulle edes vuohipahaista juhliakseni ystävieni kanssa.
30 Mutta kun tämä sinun poikasi tulee, tämä, joka on hävittänyt omaisuutesi porttojen parissa, sinä teurastat hänelle syöttövasikan!'
31 Isä vastasi hänelle: 'Poikani, sinä olet aina minun luonani, ja kaikki, mikä on minun, on sinun.
32 Mutta olihan nyt täysi syy iloita ja riemuita. Sinun veljesi oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa mutta on nyt löytynyt.'" 

Edellisessä kirjoituksessani esittelin hahmottelemani kiastisen rakenteen Room. 7:1-8:4:stä. Nyt arvioin rakenteen vahvuuksia ja heikkouksia.

Ensin seikkoja, jotka puhuisivat rakenteen puolesta. Ensinnäkin rakenne sijoittaa jakeen 12 keskikohtaan ja siten Paavalin sanoman iskulauseeksi: "Niin, laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä." Juuri tämä lain puolustus on monesti nähty Paavalin pääpointtina tässä jaksossa. Lakia ei tule syyttää ahdingosta, jossa minä on. Keskikohta liittyy sekä ensimmäiseen ([A] 7:1-6) että viimeiseen osioon ([A'] 7:25-8:4) seuraavasti:

[A] vaikka laki on pyhä, päästäkseen suhteeseen Jeesuksen kanssa siitä pitää vapautua ja
[A’] vaikka laki on pyhä, se ei vanhurskauta.

Kolmas vahvuus on, että se jatkaa lakikeskustelua myös 8. luvun puolelle, kuten monesti on tunnustettu. Neljänneksi jaksot vaikuttavat rakentuvan samankaltaisella argumentaatiolla/retoriikalla. Kiastisen rakenteen myötä minän identiteetti tulisi varsin selväksi, sillä B ja B’ puhuisivat tällöin samasta minästä. Jakson 7:7-11 minä ei selkeästikään voi olla Paavali, koska minä sanoo eläneensä ennen lakia (tästä lisää myöhemmissä kirjoituksissa). Jakeiden 7:25a ja 7:25b järjestys on monesti nähty ongelmallisena, mutta hahmottelemassani kiastisessa rakenteessa jakeiden järjestys saisi varsin hyvän selityksen.

Ongelmaton kiastinen rakenne ei suinkaan ole. Erityisesti jakeiden 7:5–6 asema Paavalin argumentaatiossa aiheuttaisi päänvaivaa. Ne eivät voisi toimia johdantona tuleville jaksoille, koska tällöin ne rikkovat kiastisen rakenteen. Toinen ongelma on yleinen: onko jaksojen samankaltaisuus riittävä syy olettaa Paavalilla olleen mielessä vastaava rakenne? Kuten johdannossa kirjoitin, eksegeesin pääasiallisin tavoite on päästä sisälle siihen, mitä kirjoittaja ajatteli kirjoittaessaan näitä jakeita. Raamatun tekstien retorinen analyysi on helppo toteuttaa huonosti eikä päättötyössäni ollut aikaa eikä tilaa tutkia tätä aihetta tämän enempää. Näin ollen jätin asian mielenkiintoiseksi jatkotutkimuskohteeksi.

Tämä kirjoitus on osa pidempää kesän jatkuvaa Paavalin ristiriitainen minä -kirjoitussarjaa, joka perustuu päättötyöhöni. Muut kirjoitukset löytyvät tagilla Paavalin ristiriitainen minä. Seuraavaksi siirrytään päättötyöni lukuun 4 ja sukelletaan syvemmälle tekstiin. Jälleen kerran suosittelen Room. 7. luvun lukemista ja ko. kohdan pitämistä auki, kun kirjoituksiani luette. Kaikki kommentit tähän ja muihinkin kirjoituksiin ovat erittäin tervetulleita.

Jostain syystä blogin edelliset vaatteet alkoivat temppuilemaan, joten vaihdoin uudet vaatteet päälle. Jotain säätöä tulen varmaan vielä tekemään, mutta tällä mennään nyt ainakin hetken aikaa. Vaatteiden vaihdon aikana sivut saattoivat näyttää oudoilta. Pahoittelut tästä häiriöstä. Huomenna jatkuu Paavalin ristiriitainen minä -kirjoitussarja!

Kiasmilla tarkoitetaan sana- tai lausejärjestyksen kääntämistä. Se oli yleinen ajanlaskun alun kirjallisuustyyli ja selkeitä kiasmeja löytyy paljon sekä Vanha testamentista että Uudesta testamentista. Yksi tällainen selkeä ja yksinkertainen esimerkki on Room. 11:22a

"Katso siis Jumalan hyvyyttä ja ankaruutta: Jumalan ankaruutta langenneita kohtaan, mutta hänen hyvyyttänsä sinua kohtaan, jos hänen hyvyydessänsä pysyt; muutoin sinutkin hakataan pois." 

Tämä jae rakentuu kiastisesti mallin ABB'A' mukaan. Ensin lukijaa pyydetään katsomaan [A] Jumalan hyvyyttä ja [B] Jumalan ankaruutta. Tämän jälkeen Jumalan hyvyys ja ankaruus saavat selityksen, mutta käänteisessä järjestyksessä. Muutama muu esimerkki löytyy oikealla olevasta kuvasta.

Kiastisuutta voi esiintyä myös pitkissä jaksoissa eikä osien tarvitse olla saman mittaisia. Samankaltaiset ideat, sanat tai rakenteet auttavat hahmottamaan tekstin kiastisuutta. Kiastisesti rakennettu teksti sijoittaa sanoman huippukohdan keskelle, joka monesti myös liittyy sekä rakenteen alkuun että loppuun. Rakenteen keskellä monesti tapahtuu äkillinen muutos aiheessa, jonka jälkeen palataan takaisin edelliseen aiheeseen. Näin esimerkiksi 1. Moos. 12:16, jossa aihe vaihtuu eläimistä ihmisiin ja sitten takaisin eläimiin.

Erilaisia laajempia kiastisia rakenteita, joissa Room. 7:14-25 on mukana, on esitetty roomalaiskirjeestä, mutta lukua 7 ei kukaan ole vielä hahmotellut kiastisesti. Minä tein näin väkevän venäjänkielisen ylistysmusiikin tahdissa ja väkevän luokkatoverin innoittamana. Kaikesta väkevyydestä huolimatta, päättötyössäni esiteltyä kiastista rakennetta tulee pitää vielä varsin spekulatiivisena hahmotelmana.

Esittelen tässä vain lyhyesti hahmottelemani kiastinen rakenteen. Tarkemmin tästä voi katsoa päättötyöni liitteestä 1.

[A] Room. 7:1-6 => Laista pitää vapautua, jotta voi päästä suhteeseen Jeesuksen kanssa
      [B] Room. 7:7-11 => Lain tuleminen herätti synnin,...
            [C] Room. 7:12 => Laki on pyhä ja hyvä
      [B'] Room. 7:13-24 => ...koska minä olen lihallinen
[A'] Room. 7:25-8:4 => Kristuksen ruumiin kautta vapaudutaan synnin ja kuoleman laista ja tästä seuraa lain vanhurskauden vaatimuksen täyttyminen niissä, jotka vaeltavat Hengen mukaan

Muutama seikka puhuu tätä kiastista rakennetta vastaan ja muutama sen puolesta. Niihin mennään seuraavassa kirjoituksessa

7:5 "Sillä kun olimme lihan vallassa, niin synnin himot, jotka laki herättää, vaikuttivat meidän jäsenissämme, niin että me kannoimme hedelmää kuolemalle, 

7:6 mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa."

Näitä roomalaiskirjeen jakeita pidetään eräänlaisina johdantoina tai siltajakeina tuleviin jaksoihin. Jakeessa 5 Paavali kuvaa lihassa elävää ihmistä, joka kantaa hedelmää kuolemalle ja jonka jäsenissä vaikuttavat lain herättämät synnin himot. Jakeen 6 puolestaan aloittaa sana nyt (kreikassa 'nyt' on ennen 'mutta'-sanaa), mikä viittaa nykyhetkeen: nyt on päästy irti laista ja palvellaan hengen uutuudessa – ei kirjaimen vanhuudessa. Helluntaikielellä sanottuna jae 5 näyttäisi kuvaavan ei-uskovaa ja jae 6 uskovaa.

Lihassa asuvan ihmisen tilaa kuvataan tarkemmin jaksossa, joka alkaa heti näiden siltajakeiden jälkeen (eli 7:7–>): estradille astuu minä, jota hallitsee synti ja kuolema. Tästä enemmistö tutkijoista on yhtämieltä. Sen sijaan näkemykset vaihtelee jakeen 7:6 tarkemman kuvauksen suhteen (eli mille jaejaksolle 7:6 toimii siltana ja johdantona). Verbien aikamuotoja vertailemalla tämän voidaan ajatella tapahtuvan jo 7:14 alkaen. Kuitenkin sisällöllinen analyysi näyttäisi selkeästi viittaavan siihen, että tarkempaan kuvaukseen päästään vasta jakeessa 8:1. Mikäli Paavali antoi tällaiset siltajakeen roolit jakeille 5 ja 6, niin Paavalin ristiriitainen minä ei ainakaan olisi uskova eli kristitty.

Lukuja 6 ja 7 sävyttää neljä kysymystä (6:1, 15 ja 7:7, 13), joihin Paavali vastaa jyrkällä kiellolla ("Pois se!/Ei tietenkään!") ja selittää vastaustaan tarkemmin seuraavissa jakeissa. Tutkittavan jaejakson kannalta tärkein näistä kysymyksistä on 7:13: ”Onko siis hyvä tullut minulle kuolemaksi?”. Kyseinen jae toimiikin eräänlaisena siltana edellisen ja tulevan jakson välillä: siinä toisaalta tiivistetään edellisen jakson (7:7–12) pääkohdat ja toisaalta aloitetaan seuraava jakso (7:14–25). Jakeen 13 teesi on, ettei laki ole syypää vaan synti. Jakeet 14–25 puolustavat tätä teesiä, mistä kertoo jakeen 14 alussa oleva "sillä".