Uskonnolliset ihmiset ovat tyhmempiä kuin uskonnottomat.

Iltalehti uutisoi tutkimuksesta, jonka mukaan uskonnottomat ihmiset ovat älykkäämpiä kuin uskonnolliset. Varsinainen tutkimus koostui 63 aiemman tutkimuksen meta-analyysistä ja siihen pääsee käsiksi tästä. En tuota tutkimusta kokonaan ole toki lukenut, joten kommentointini nyt pohjautuu lähinnä Iltalehden uutisen pohjalta. Uskovien reaktiot tuohon tutkimustulokseen voivat olla monenlaiset. Yksi voi ajatella, että so what. "Mä olen mieluummin hullu ja rakastunut Iskään". Toinen puolestaan lainaa Paavalia sanoen: "Jumalan hulluus on ihmisiä viisaampi". Kolmas voi kiinnittää huomion älykkyyden ja viisauden väliseen eroon (tutkimushan ei kertonut mitään tunneälystä). Neljäs puolestaan huomauttaa tutkimuksen puhuvan uskonnollisuudesta ei niistä, joilla on henkilökohtainen suhde elävään Kristukseen.

Minusta meidän ei kuitenkaan pidä piiloutua näiden taakse ja jotenkin niiden avulla oikeuttaa uskomme "tyhmyys". Jos "älykäs lapsi kääntyy todennäköisimmin pois uskonnosta", seurakunnan vastuunkantajien ja johtajien hälytyskellot pitäisi soida. Mikä julistamassamme kristinuskossa saa tämän aikaan? Mikä saa keskivertoa älykkäämmät hylkäämään lapsuudenuskonsa? Osa syy saattaa olla, kuten tutkimuksen tekijätkin toteavat, ihmisen tunne oman itsensä hallinnasta. Kirkko tarjoaa pelastusta ja Jeesusta johdattamaan elämään, mutta en minä tarvitse pelastusta. "Olen ollut kunnon kansalainen ja elämäni on varsin hyvässä kondiksessa, kiitos vain."

Omalla mutu-tuntumalla helluntaikontekstista väittäisin, että toinen syy on kirkkojen epäonnistuminen uskon ja järjen välisen jännitteen purkamisessa. Älykkäille seurakuntalaisille ei tarjota riittävästi älyllisiä syitä pysyä uskossa. Heidän kyselyitään ja epäilyitään ei sallita vaan ne leimataan epäuskoksi ja käsketään vain uskomaan, ottamaan vastaan ja kokemaan. Jos saarnapöntöstä julistetaan sunnuntai toisensa jälkeen vain yksinkertaista evankeliumia ja jätetään seurakuntalaisten järki haastamatta, ymmärrän hyvin ihmisten turhautumisen. Jos vilpittömät kysymykset ja pohdiskelut Raamatun alkuperästä, ristiriidoista, tulkinnasta tai koko touhun historiallisuudesta jäävät kerta toisensa jälkeen ilman vastausta tai saavat vastaukseksi hyvin pinnallisen ja hätäisen vastauksen, unohdetaan ihmisen olevan kokonaisuus. Meidän tehtävä on rakastaa Jumalaa kaikesta sydämestä, kaikesta sielusta, kaikella ymmärryksellä ja kaikesta voimasta. Tämä tarkoittaa sitä, että tarvitsemme myös järkeä ja järjellisiä syitä uskoa kristinuskon totuudellisuuteen. Keinoja purkaa uskon ja järjen välinen jännite – niin pitkälle kuin se on mahdollista.