Paavalin ristiriitainen minä -kirjoitussarja jatkuu. Nyt vuorossa jakson sijoittuminen roomalaiskirjeen kokonaisargumentaatioon. Tämä on tulkinnassa tärkeää, jotta ymmärrettäisiin mitä Paavali Room. 7:14-25:ssa haluaa sanoa. Sanoma ei voi olla täysin irrallinen muusta kirjeestä vaan jatkumona sille mitä on aiemmin kirjoitettu ja mitä tullaan kirjoittamaan. Viimeistään tässä vaiheessa lukijaa kehotetaan vakavasti ja suurella äänenpainolla ottamaan Raamattu käteensä ja lukemaan roomalaiskirje kokonaan tai ainakin luvut 5-8.

Päättötyössäni erityisen kiinnostuksen kohteena oleva jaejakso (Room. 7:14-25) on osa koko 7. luvun kestävää pohdintaa lain ja synnin suhteesta. Paavalin on avannut tämän pohdinnan lyhyesti jo jakeissa 5:20 ja 6:14-15. Roomalaiskirjeen 7. luku yhdistetään usein roomalaiskirjeen neljästä pääosiosta toiseen. Tämä toinen osio alkaa jakeesta 5:1, 5:12 tai 6:1 riippuen keneltä kysytään. Jos minulta kysytään, aloittaisin toisen osion jakeesta 5:1 ja tätä jaottelua seurasin myös päättötyössäni.

Perinteisen protestanttisen lukutavan mukaan luvut 1–4 kertovat uskonvanhurskaudesta ja luvut 5–8 puolestaan pyhityksestä. Tämä on kiistelty väite tutkijoiden keskuudessa, mutta voidaan todeta lukujen 5–8 pääteeman liittyvän tavalla tai toisella uskovan uuteen elämään Kristuksessa. Tarkemmin tästä pääteemasta on esitetty mm. seuraavia tulkintoja:

• Uskovat ovat vapautettuja Jumalan vihasta (5. luku), synnistä (6. luku), laista (7. luku) ja kuolemasta (8.luku) 
• Paavali vertailee Aadamin (syntiinlangennut ihmiskunta) ja Kristuksen (uusi luomus) ihmiskuntia 
• Paavali soveltaa luvuissa 6–8 aiemmin (luvut 1–4) esitellyn evankeliumin yksilöön. 
• Eskatologinen näkökulma

Näistä viimeinen on saanut suuren suosion tutkijoiden keskuudessa. Siinä yhdistetään vanhurskaus tulevan toivon kanssa yhteen. Tällöin lukujen 5–8 pääteemaksi tulisi kirkastuminen: vanhurskauttaminen takaa kaikille varmuuden lopullisesta toivosta tämän elämän jälkeen. Tällä vanhurskauttamisella on kuitenkin myös vaikutusta uskovien elämään täällä maan päällä. Myös tämä uskovien moraalinen uudistuminen on vakuus siitä, että tuleva perintö ei ole illuusio.

Roomalaiskirjeen toinen osio noudattaa ns. kiastista rakennetta (tästä lisää tulevissa kirjoituksissa), joka oli ajanlaskun alun juutalaisille hyvin yleinen ajattelu- ja kirjoitustapa. Tällöin lukujen 5-8 rakennetta voisi hahmotella seuraavasti:

A) 5:1-11 = Tuleva toivo on varma

     B) 5:12-21 = Tämän varmuuden perusta on Kristuksen työssä

          C) 6:1-23 = Kristuksessa uskovat ovat vapautettuja synnin tyranniasta

          C’) 7:1-25 = Kristuksessa uskovat ovat vapautettuja lain tyranniasta

     B’) 8:1-17 = Tämän varmuuden perusta on Kristuksen työssä Pyhän Hengen välittämänä
A’) 8:18-39 = Tuleva toivo on varma

Vaikka tutkija, jolta tämän rakenteen bongasin rajoittaakin laki-keskustelun vain lukuun 7:n, itse tulkitsen sen jatkuvan vielä 8. luvun puolelle.

Suoritan parhaillaan harjoittelua Jyväskylän helluntaiseurakunnassa. Tässä siihen liittyen sunnuntain 28.7. jumalanpalveluksessa pitämäni saarna. Se koskee 1. Kor. 15:1-8, Jeesuksen historiallisuutta ja Jeesusta. Saarna lähtee soimaan, kun painatte tuota oranssia palloa, jossa on valkoinen nuoli. Vähän vaihtelua Paavalin ristiriitainen minä -kirjoitussarjalle :)

Saarna on nauhoitettu kännykällä, joten pahoittelut paikoin epäselvästä äänestä. Jos ette meinaa saada selvää, kuunnelkaa uudestaan :D

”Roomalaisille hän [Paavali] kirjoitti laajasti selittäen kirjoituksia ja kertoen Kristuksen olevan niiden pääasia”, toteaa varhainen Muratorin fragmentti roomalaiskirjeen sanomasta. Tutkijoiden näkemys kirjeen tarkemmasta sanomasta on vaihdellut vuosien varrella. Tulkintahistoria voidaan yksinkertaistaa liikkeenä kirjeen alusta loppuun. Uskonpuhdistajat painottivat lukuja 1–5 ja uskonvanhurskautta kirjeen keskuksena. 1900-luvun alussa tutkijat kuitenkin alkoivat nähdä kirjeen todellisen ytimen lukujen 5–8 esittämässä liitossa Kristuksen kanssa ja Pyhän Hengen työssä. Uskonpuhdistajien näkemyksen on myös katsottu lukevan Lutherin ajatukset Paavalin ajatuksiksi. Paavalia kuitenkin kiinnosti enemmän pakanoiden ja juutalaisten välinen suhde kuin syntisen ihmisen vanhurskautus. Tällöin luvut 9–11 muodostaisivat kirjeen sydämen. 1900-luvun loppupuolella on kuitenkin ryhdytty ajattelemaan roomalaiskirjettä nimenomaan vastauksena paikallisen seurakunnan ongelmiin. Tällöin 14:1–15:3 ilmaisisi suurimman tarkoituksen kirjeelle.

Jos Paavalilla ei ollut vain yhtä syytä kirjeensä lähettämiseen, on luontevaa ajatella kirjeestä löytyvän useampi pääsanoma, jotka kuitenkin kaikki pyörivät tavalla tai toisella evankeliumin ympärillä. Mikä tämä evankeliumi? Mitä Paavali sanalla tarkoitti? Yhden vaihtoehdon mukaan evankeliumi liittyy oleellisesti kysymykseen kuinka syntinen ihminen voi pelastua. Tämän ajattelutavan kannattajille Room. 1:16–17 muodostavat kirjeen pääteeman. Toisen näkökannan mukaan evankeliumi liittyy oleellisesti Jeesus tapahtumaan (Jeesuksen elämään, kuolemaan ja ylösnousemukseen). Tällöin evankeliumi tarkoittaisi, että Jeesus Kristus on Herra. Tällöin Room. 1:3–4 tiivistäisivät evankeliumin sisällön ja jakeet 16–17 puolestaan evankeliumin vaikutukset.

Tämä kirjoitus on osa päättötyöhöni perustuvaa kirjoitussarjaa, joka sukeltaa roomalaiskirjeen taustoihin ja yrittää rakentaa jonkinlaista historiallista kuvaa siitä, mihin tilanteeseen Paavali kirjeensä kirjoitti. Seuraavaksi sukelletaan ensin roomalaiskirjeen rakenteeseen ja sitten Room. 7. luvun rakenteeseen.

Roomalaiskirje on kirvoittanut paljon teorioita siitä, miksi Paavali kirjoitti tämän pitkän ja kalliin kirjeen juuri roomalaisille ja juuri tällä sisällöllä. Nämä kirjoittamisen syyt voidaan jakaa monella eri tapaa. Itse seurasin päättötyössäni raamatuntutkija Douglas Moon esittämää jaottelua: syyt liittyen joko (A) Paavalin omaan elämäntilanteeseen tai (B) Rooman kristillisen yhteisön ongelmiin.

(A) Syyt, jotka liittyvät Paavalin elämään kirjeen kirjoittamisen aikoihin voidaan jakaa edelleen kolmeen:

1. Paavalin suunnittelema lähetysmatka Espanjaan
2. Paavalin halu muodostaa eräänlainen testamentti tuleville sukupolville omista teologisista ajatuksistaan
3. Paavalin valmistautuminen Jerusalemin pyhien kohtaamiseen. 

Seuraavaksi pohdin lyhyesti kutakin näistä syistä erikseen. Espanjan matkaa voidaan pitää yhtenä kirjoittamisen pääsyynä, koska Paavali tarvitsi uuden tukikohdan matkalleen. Eripurainen ja Paavalin julistamaan evankeliumiin ainakin osittain epäilevästi suhtautuva yhteisö olisi ollut varsin huono tukikohdaksi ja kirjeellään Paavali yritti korjata Rooman tulehtunutta tilannetta. Tätä on kuitenkin vaikea pitää kirjeen ainoana syynä, koska roomalaiskirjeessä puhutaan varsin vähän matkasta. Kirjeen varsin neutraali sävy vahvistaisi testamenttinäkemystä, mutta toisaalta se nostattaa lukuisia kysymyksiä. Jos kyseessä olisi ollut Paavalin testamenttikirje, miksi hän olisi lähettänyt se juuri Roomaan? Seurakuntaan, jossa hän ei ollut ikinä käynytkään? Roomalaiskirjeestä myös puuttuu tietyt tärkeät elementit Paavalin teologiasta ja kirjeen mukaan Paavalia kiinnosti enemmänkin toimintansa jatkaminen kuin vetäytyminen eläkepäiviä viettämään. Kirjeen sisällön kannalta tärkeimpänä voidaan pitää Jerusalemin pyhien kohtaamista, mutta ongelmaksi edelleen jää kirjeen vastaanottajat. Miksi juuri roomalaiset eikä esim. Jerusalemin seurakunta?

(B) Tarkasteltaessa Rooman kristillisen yhteisön ongelmien vaikutusta roomalaiskirjeen kirjoittamiseen, on syytä pohtia paljonko Paavali tiesi Rooman seurakunnan tilanteesta. Kirjeen sisällön perusteella voidaan olettaa Paavalin tienneen ainakin jotakin. Paavali käsittelee kirjeessään jakoa juutalaisten ja pakanoiden välillä, mikä olikin keskeinen ongelma Roomassa. Tämä ei kuitenkaan ollut vain roomalaisten ongelma vaan asia aiheutti laajemminkin jännitteitä kristikunnassa. Joka tapauksessa, koska suurin osa kirjeestä (luvut 1–11) kehittyy omalla logiikallaan (ilman roomalaisten ongelmien käsittelyä), on vaikea nähdä roomalaisten ongelmien olleen pääasiallisin syy kirjeen kirjoittamiseen.

Näin ollen voidaan todeta, ettei Paavalilla ollut yhtä ainoaa syytä kirjeensä lähettämiseen. Kaikki syyt kuitenkin liittyvät hänen muuttuneeseen lähetystilanteeseensa. Paavalin työ Välimeren itäpuolella alkoi olla loppumaisillaan ja kokenut apostoli tähyili kohti sen ajan maailman läntisintä reunaa eli Espanjaa.

Tämä kirjoitus on osa päättötyöhöni perustuvaa kirjoitussarjaa, joka sukeltaa roomalaiskirjeen taustoihin ja yrittää rakentaa jonkinlaista historiallista kuvaa siitä, mihin tilanteeseen Paavali kirjeensä kirjoitti. Seuraavassa osiossa tarkastellaan tarkemmin roomalaiskirjeen teemaa.

"kaikille Roomassa oleville Jumalan rakkaille, kutsutuille pyhille", aloittaa Paavali pitkän ja kalliin kirjeensä. Keitä nämä pyhät olivat ja mistä Rooman seurakunta oli saanut alkunsa? Varhainen traditio piti Pietaria ja Paavalia Rooman seurakunnan perustajina, mutta tämä näkemys on kiistetty yksimielisesti modernien tutkijoiden keskuudessa. Sen sijaan jonkin verran kannatusta saaneen teorian mukaan Apt. 2. luvussa kuvatussa massakääntymisessä mukana olleet Rooman juutalaiset toivat palatessaan mukanaan myös uskon Jeesukseen messiaana. Tämä teoria voi pitää paikkansa, sillä Rooman juutalaisyhteisöllä oli varsin vilkkaat yhteydet Palestiinaan. Tästä ei kuitenkaan voida olla kovinkaan varmoja, joten seurakunnan alkuperä jää historian hämärään. Melko yleisesti sen arvellaan syntyneen jo 30-luvun lopulla tai 40-luvun alussa.

Joka tapauksessa vuonna 49 juutalaiset karkotettiin Roomasta, koska juutalaiset pitivät meteliä Khrestus-nimisen miehen nimissä. Khrestus ääntyy itasismin vaikutuksesta samoin kuin Kristus. Tämä viittaisi Roomassa olleen äänekkäitä juutalaiskristittyjä jo 40-luvun lopulla. Kristinusko olikin aluksi hyvin kiinteässä yhteydessä itsenäisiin synagogayhteisöihin ja roomalaisetkin näkivät sen vain yhtenä juutalaisuuden muotona. Ensimmäiset pakanakristityt olivat todennäköisesti juutalaisuuden liepeillä olleita jumalaapelkääväisiä, jotka tunsivat Kirjoitukset varsin hyvin. Juutalaisten karkotuksen myötä myös suurin osa juutalaiskristityistä joutui lähtemään sieltä pois, mikä edesauttoi pakanakristittyjen nousemista johtopaikoille seurakuntayhteisöissä ja kiihdytti juutalaisuuden ja kristillisyyden erkanemista. Kun juutalaiset palasivat vuoden 54 jälkeen juutalaiskristityt huomasivatkin olevansa vähemmistö yhteisöissä, joita he aiemmin olivat perustaneet ja johtaneet. Tämä johti luonnollisesti jännitteisiin ryhmittymien välillä.

Roomassa ei todennäköisesti ollut yhtä yhtenäistä kristillistä seurakuntaa vaan kristillinen yhteisö oli varhaisista ajoista lähtien varsin hajanainen kotiseurakuntaliike. Tämän voidaan ajatella johtuvan sekä juutalaisyhteisön (jonka sisälle kristillinen seurakunta siis syntyi) hajanaisesta luonteesta sekä Rooman hallituksen antamasta kokoontumiskiellosta. Suurin osa Rooman varhaiskristityistä oli todennäköisesti köyhiä, entisiä tai nykyisiä orjia, asui slummeissa eikä heillä ollut kansalaisoikeuksia. Tosin joukossa oli myös muutamia arvostettuja, rikkaita ja vapaita ihmisiä.

Tämä kirjoitus on osa kirjoitussarjaa, joka sukeltaa roomalaiskirjeen taustoihin ja yrittää rakentaa jonkinlaista historiallista kuvaa siitä, mihin tilanteeseen Paavali kirjeensä kirjoitti. Seuraavassa osiossa tarkastellaan tarkemmin kirjeen kirjoittamisen syitä.

Paavalin ristiriitainen minä -kirjoitussarja jatkuu. Tähän mennessä on mm. käyty läpi eri tulkintatapojen keskeisimpiä argumentteja ja tutustuttu Paavali-tutkimuksen uusimpiin virtauksiin. Nyt on aika sukeltaa roomalaiskirjeeseen. Yksi tulkinnan avainasioita on nähdä jokin tietty tekstikatkelma laajemmassa koko kirjeen kontekstissa. Tätä varten on hyvä tietää kuka kirjoitti kirjeen, millaisessa tilanteessa, kenelle kirje kirjoitettiin ja miksi. Näihin kysymyksiin vastataan tässä ja seuraavissa kirjoituksissa.

Roomalaiskirjettä pidetään varsin kiistattomasti aitona Paavalin kirjeenä. Tosin Paavali ei itse kirjoittanut kirjettä vaan kirjuri Tertius Paavalin sanelun mukaisesti (ks. Room. 16:22). Lähinnä vain lukujen 15 ja 16 asema aitona paavalilaisena tekstinä on herättänyt spekulointia, mutta meitä kiinnostava tekstijakson, eli Room. 7:14-25:n, tunnustetaan olevan aitoa Paavalin tekstiä. Siksi minun ei tarvinnut pohtia tekstijakson aitoutta päättötyössäni. Sen sijaan mielenkiintoinen kysymys on Paavalin sanelun ja Tertiuksen kirjoittamisen välinen suhde. Tähän on esitetty seuraavat kolme vaihtoehtoa:

1. Tertius kirjoitti sanasta sanaan Paavalin sanelun mukaisesti
2. Tertius kirjoitti ensin lyhyen raakaversion, jonka myöhemmin muotoili pidemmäksi kirjeeksi 
3. Paavali saneli vain pääajatuksensa ja antoi Tertiukselle vapaat kädet niiden muotoilemiseen.

Jos viimeinen vaihtoehto olisi oikea, nousisi myös tutkittavan tekstijakson aitous uudella tavalla kyseenalaiseksi. Verrattaessa roomalaiskirjettä muihin Paavalin kirjeisiin, huomataan sen kuitenkin olevan varsin samankaltainen tyylin ja kielen suhteen. Lisäksi kirjeessä käsitellyt aiheet ovat varsin tärkeitä ja läheisessä suhteessa galatalaiskirjeen kanssa, joten Tertiuksen vapaa muotoilu vaikuttaa varsin epätodennäköiseltä. Sen sijaan sen enempää ensimmäistä kuin toista vaihtoehtoakaan on vaikea sulkea tyystin pois. Roomalaiskirjeen kieliasu on kuitenkin varsin puhemainen, joten monet tutkijat taipuvat sanasta-sanaan -sanelun kannalle.

Roomalaiskirjettä pidetään varsin varhaisena kirjeenä. Lähes yksimielisesti se ajoitetaan Paavalin kolmannen lähetysmatkan loppupuolelle, eli 50-luvun puoliväliin tai loppuun. Kirjoittamispaikkana pidetään Kreikkaa, todennäköisimmin Korintin kaupunkia.