Paavalin ristiriitainen minä -kirjoitussarja jatkuu. Kirjoitussarja pohjautuu päättötyöhöni ja Room. 7:14-25 mysteeriseen minään. Tällä kertaa käymme lyhyesti läpi minän ympärillä olevan tulkintahistorian. Seuraavassa kirjoituksessa pyrin esittelemään lyhyesti Paavali-tutkimuksen uusimpia tuulia eli esittelen ns. uuden perspektiivin Paavalin.

Paavali kirjoitti varsin monimutkaisesti ja vaikeaselkoisesti jo aikalaistensakin mielestä (2. Piet. 3:16), joten ei ole yllättävää, että yhdestä Paavalin vaikeimmasta tekstistä on oltu monenlaista mieltä halki 2000-vuotisen kirkkohistorian. Tämän tulkintahistorian ja edellisissä kirjoituksissa esitettyjen minä-keskustelun pääväitteiden ja -argumenttien ymmärtäminen ja tietäminen on 2013 vuoden suomalaiselle raamatuntulkitsijalle äärimmäisen tärkeää. Ensinnäkin on hyvä ymmärtää, että me, sen enempää minä kuin sinäkään, emme ole lopullisen totuuden tuojia tai Jumalan valittuja korjaamaan ihan väärään mennyt kirkkoperinne. Tilanne ei voi olla niin, että kaikki muut viimeisen parin vuosituhannen ajan ovat olleet ihan hukassa ja sitten näyttämölle astuu Sauli J. Rajala, joka osoittaa kuinka pielessä muut ovat olleet ja kertoo sen todellisen totuuden. Kirkkohistoria myös auttaa meitä avartamaan ajatteluamme ja selittämään miksi ajattelemme niin kuin ajattelemme.


Useimmat varhaisista kirkkoisistä, kuten Origenes (n. 185-254), ajattelivat Paavalin puhuvan ei-kristityn kokemuksesta. Augustinus (kuvassa, eli vuosina 354-430), ehkä merkittävin kirkkoisistä, kannatti tätä näkemystä aluksi, mutta muutti mielensä väitellessään vapaasta tahdosta Pelagiuksen kanssa. Augustinus mm. ajatteli, että vain kristitty voi todeta jakeen 22 tavoin: "Sisimmässäni minä iloiten hyväksyn Jumalan lain". Suurin osa 1500-luvun uskonpuhdistajista omaksui tämän Augustinuksen myöhäisemmän kannan. Esimerkiksi Luther löysi peräti kaksitoista syytä siihen, miksi minän täytyy olla kristitty. Tämä tulkinta oli vallalla luterilaisessa ja reformoidussa teologiassa 1900-luvulle asti. Pietistit valitsivat kuitenkin 1600-luvulla toisenlaisen näkökulman: minä on ihminen, joka on vain puolivälissä todellista kristillistä kokemusta – tuomion alla, mutta ei vielä uudestisyntynyt. Toisaalta metodismin perustajanakin tunnettu John Wesley omaksui varhaisten kirkko-isien kannan.

Vaihtelevia tulkintoja on esitetty myös siitä onko tekstijaksolla yhteyttä Paavalin omaan elämään. 1800-luvulla historiallis-kriittisten raamatuntutkimusmenetelmien yleistyessä alettiin kiinnittämään enemmän huomiota tähän yhteyteen. Vallitsevaksi näkemykseksi nousi minän näkeminen ei-kristittynä Paavalina sekä Paavalin kääntymyksen pohjalla olleen Room. 7:14–25 kaltainen taistelu. Vuonna 1929 tulkinnan näyttämölle astui yksi mies, saksalainen teologi W. G. Kümmel (kuvassa). Hän esitti, että minä on vain retorinen kirjallisuushahmo eikä sillä tarvitse olla mitään Paavalin omaelämäkerrallista viitettä. Tällöin Paavali kuvaisi kristitystä perspektiivistä yleisesti ei-kristittyä henkilöä, joka elää lain alla. Bultmannin viimeistelemänä tämä tulkinta oli pitkään jossain määrin jopa ortodoksisessa asemassa tutkijoiden keskuudessa, mutta 1900-luvun loppupuolella soraäänet lisääntyivät. Alettiin ajatella, että tekstijaksossa täytyy olla myös joitain omaelämäkerrallisia elementtejä.

Tämä kirjoitus on osa Paavalin ristiriitainen minä -kirjoitussarjaa, joka perustuu päättötyöhöni ja Room. 7:14-25 minään. Edellisessä kirjoituksessani kävin läpi keskeisimpiä argumentteja, joita on esitetty tulkittaessa minä kristityksi. Tässä kirjoituksessa puolestaan käydään läpi tärkeimmät argumentit vastakkaisesta leiristä (minä on ei-kristitty).

Päättötyössäni jaoin argumentit, joiden mukaan minä olisi ei-kristitty, rakenne-, konteksti- ja kieliopillisiin argumentteihin. Rakenneargumentteja on kaksi. Ensimmäinen koskee Room. 7:14–25:n sijoittumista roomalaiskirjeen kokonaisrakenteessa. Roomalaiskirje jaetaan useampaan pääjaksoon, joista kullakin on oma teemansa. Tämä teema luonnollisesti vaikuttaa myös jaejakson tulkintaan ja ymmärtämiseen. Toinen rakenneargumentti liittyy taas lukujen 7 ja 8 väliseen rakenteeseen. Tällöin nämä luvut nähdään jonkinlaisessa läheisessä suhteessa toisiinsa. Kontekstiargumentit puolestaan sijoittavat tutkittavan jaejakson 6. luvun ja 8. luvun pääteeseihin.

Kieliopillisia argumentteja on kaksi, joista ensimmäinen on jakeessa 14 esiintyvä negatiivinen hypo(ὑπὸ)-fraasi ("… myyty synnin alle"). Paavali käyttää usein negatiivista hypo-fraasia ilmaistakseen ei-uskovia ja pelastushistorian vanhaa aikaa (näin esim. Room. 3:9, 19-20). Jeesus Gal. 4:4:ssa on poikkeus tähän sääntöön, sillä hän otti itseensä vanhan ajan kirouksen ja näin aloitti uuden ajan pelastushistoriassa (Gal. 3:13). Kuitenkin koska negatiivinen hypo-fraasi viittaa lähes jatkuvasti ei-uskoviin ja aikaan ennen Jeesusta, jae 14 viittaisi todennäköisesti ei-kristittyyn. Toinen kieliopillinen argumentti on jakson minän vahva yhteys lihan kanssa.

Kristitty vai ei-kristitty –jakolinjan lisäksi minän identifioimiseen vaikuttaa myös muutama muu keskeinen kysymys. Ensinnäkin se nähdäänkö minässä Paavalin omaelämäkerrallisia elementtejä vai ei. Toiseksi se, mistä perspektiivistä Paavali kirjoitti näitä jakeita: tarkasteleeko hän asioita omasta kristillisestä ymmärryksestään käsin vai kuvaileeko hän asioita sellaisena kuin ne itse koki tai yleisesti ihmiset kokevat?

Monien tutkijoiden näkemykset yhdistelevät edellä mainittuja rajalinjoja. Minän katsotaan olevan juutalainen Paavali Israelin kansan edustajana, Israelin kansa mukaan lukien Paavali tai sekä kristityt että ei-kristittyjä. Viimeinen tarkoittaisi, ettei Paavali tarkoittanut erottaa kristittyjä ei-kristityistä: hänen pääsanoma (laki ei voi muuttaa ihmistä) on totta molemmille ryhmittymille.

Tässä ja edellisessä kirjoituksessa esitellyt näkemykset ja argumentit ovat lyhyt katsaus siihen, mitä minän identiteetistä on aiemmin kirjoitettu ja ajateltu. Seuraavissa kirjoituksissa näihin argumentteihin palataan tarkemmin ja pohditaan kriittisesti minän identiteettiä ja sitä mitä teksti meille voi paljastaa. Sitä ennen on kuitenkin luvassa vielä lyhyt katsaus siihen, miten minän tulkinta on vaihdellut kirkon 2000 vuotisen historian aikana.

Tämä on kolmas kirjoitukseni kirjoitussarjassa, joka pohjautuu päättötyöhöni ja Room. 7:14-25 minään. Päättötyöni löytyy kokonaisuudessaan tästä. Seuraavassa kahdessa kirjoituksessa käyn läpi, mitä minän identiteetistä on aiemmin kirjoitettu. Viimeistään tässä vaiheessa lukijan kannattaa lukea Room. 7. luku läpi. Kirjoituksen seuraamisen helpottamiseksi kannattaa myös pitää lukua auki tämän kirjoituksen (ja myöhempienkin) rinnalla.

Paavalin ristiriitainen minä-hahmo on kiehtonut raamatunlukijoita halki historian. Minän identiteetistä on oltu milloin mitäkin mieltä. Yleisin vastakkainasettelu liikkuu sen ympärillä tarkoittiko Paavali minällä kristittyä vai ei. Tässä kirjoituksessa esittelen tärkeimpiä syitä tulkita minä kristityksi ja seuraavassa kirjoituksessa esittelen puolestaan tärkeimpiä argumentteja tulkita minä ei-kristityksi.

Minä = kristitty

Tärkeimmät argumentit tulkita minä kristittynä voidaan jakaa puoltaviin ja mahdollistaviin argumentteihin. Puoltavat argumentit ovat selkeästi tekstistä nousevia vihjeitä minän identiteetistä. Mahdollistavat argumentit puolestaan ovat enemmänkin tekstin ulkopuolelta tulevia ajatuksia, jotka lähinnä selittävät miten kristitty minä voi olla näin ristiriitainen kaveri. Mahdollistavat argumentit eivät kuitenkaan ole riittäviä perusteluita minän tulkitsemiseksi kristityksi.

Puoltavia argumentteja ovat:

• minän luonnollisin viittauskohde on Paavali ja aikamuodon vaihtuminen menneestä nykyiseen (Room. 7:7-13 on menneessä aikamuodossa, kun taas Room. 7:14-25 ovat nykyisessä aikamuodossa) viittaa luonnollisimmin Paavaliin kristittynä
• ilmaukset kuten "sisäinen ihminen" nähdään olevan mahdollisia vain kristityille
• jakson yhteenveto ("Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia") esitetään vasta jakeen 25a voitonhuutojen jälkeen.

Mahdollistavia argumentteja ovat:
• minän dualisuus eli minässä olisi jotain enemmän kuin vain Paavalin mainitsema liha (tämä nousee erityisesti jakeen 18a tarkennuksesta "se on minun lihassani"
• Paavalin teologialle ja muutenkin kristilliselle ajattelulle tyypillinen ”jo nyt, ei vielä” -ajattelu. Tämä mahdollistaisi kristityn olevan samaan aikaan synnistä vapaita (Room. 6:18) ja synnin vallan alla (Room. 7:14).
• Room. 7:14-25 minän kokemus on nähty samankaltaisena selkeästi kristityistä kertovan Gal. 5:16–17 jakson kanssa.

Näiden lisäksi monet raamatuntulkitsijat ja erityisesti saarnaajat vetoavat kristittyjen omaan arkielämän kokemukseen. Lukuisia ovat ne saarnat, joita myös itsekin olen pitänyt, joissa sanotaan suunnilleen seuraavasti: "Jos jopa apostoli Paavali joutui kirjoittamaan näin, niin kuinka me luulemme olevamme jotenkin parempia. Jos tutkimme itseämme rehellisesti ja avoimesti, huomaamme pian yhtyvämme Paavalin kurjaan huutoon: Minä kurja ihminen! Kuka minut pelastaa tästä kuoleman ruumiista?"

Eksegeesin eli raamatuntutkimuksen perusajatuksena on lukea Raamattua niin kuin se on kirjoitettu. Tärkeintä on löytää kirjoittajan alkuperäinen tarkoitus eli tässä tapauksessa mitä Paavali itse ajatteli kirjoittaessaan "En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo". Tämä on hyvä lähtökohta myös raamatuntulkinnalle, sillä 2000-luvun länsimaisen individualistisen yhteiskunnan tulkitsija helposti lukee tekstiin omia lähtökohtiaan ja olettamuksiaan. Näin ollen raamatuntulkinnassa on syytä erottaa toisistaan seuraavat kaksi asiaa: 1) Mitä voidaan kuvata tekstistä löytyvillä sanoilla ja lauseilla ja toisaalta 2) mikä on yhtenevää tekstin muotoilun ja argumentoinnin kanssa. Päättötyössäni keskityin 2)-kohdan selvittämiseen. Kirjoittajan alkuperäisen tarkoituksen löytäminen ei kuitenkaan vielä riitä tulkitsijalle, sillä tämä tarkoitus on osattava vielä tuoda sieltä tänne – soveltaa nykypäivän ihmisen elämään. Tähän päättötyössäni en juurikaan puuttunut, mutta tämän kirjoitussarjan lopussa yritän jonkinlaista sovellusta saada aikaiseksi.

Päättötyöni jaejakso (Room. 7:14–25) on ollut yksi sekavimmista ja vaikeimmista kohdista tulkita. Sillä on perusteltu milloin mitäkin teologista näkemystä tai ajattelumallia. Teksti on ongelmallinen, sillä siinä on vähän, jos ollenkaan, selkeitä viitteitä minän identiteettistä. Tekstijaksolle on myös annettu liian suuri painoarvo Paavalin teologiassa ja koko kristillisessä ajattelussa. Se on monesti nähty Paavalin ihmiskäsityksen eli antropologian keskuksena, mutta tätä se ei selkeästikään ole. Paavalin tarkoitus ei nimittäin ole antaa kaiken kattavaa ihmiskäsitystä vaan kertoa lain, synnin ja kuoleman välisestä suhteesta.

Oma matkani raamatunkohdan kanssa alkoi muutamia vuosia sitten, jolloin ilman kovinkaan syvällisesti pohdintaa tulkitsin minän olevan se, miltä se kaikkein luonnollisimmin näyttää 2000-luvun suomalaisen silmissä – Paavali kristittynä. Toisaalta kuulin myös argumentteja päinvastaisesta kannasta (Paavali ennen kääntymystään), jotka olivat minusta varsin uskottavia. Jouduin hämmennyksen valtaan: argumentit molemmin puolin vaikuttivat yhtä päteviltä, mutta molemmat näkemykset eivät voineet olla totta. Joten mikä oli totuus? Tämä hämmennys sai minut tutkimaan aihetta päättötyön muodossa. Sitä aloittaessani en todellakaan osannut sanoa juuta enkä jaata minän identiteetistä. Jonkinlainen ajatus kuitenkin oli, että kyllä siinä Paavali puhuu itsestään kristittynä. Jos jostain, niin halusin pitää kiinni siitä, että Paavali puhuu joka tapauksessa itsestään – on se sitten ennen tai jälkeen kääntymyksen. Tämä hapuileva käsitykseni joutui monta kertaa muokatuksi tutustuessani aiemmin kirjoitettuun kirjallisuuteen sekä itse tekstiin.

Näin tulisi tapahtua aina luettaessa Raamattua. Sen tulisi muokata meitä eikä päinvastoin. Monesti omista ajattelumalleistaan ja -tavoistaan irti pääsemisessä auttaa tutustuminen laajempaan kristilliseen ajatteluun ja kirjoitteluun.

Tämä kirjoitus on osa pidempää sarjaa, jossa tutkin kenestä Paavali puhuu Room. 7:14-25 jakeissa. Kirjoitukset perustuvat Iso Kirja -opistossa tekemääni päättötyöhön, joka on löydettävissä kokonaisuudessaan tästä. Seuraavassa kirjoituksessa käydään läpi keskeisimmät näkemykset ja oleellisimmat argumentit puolesta ja vastaan.

Viimeinen lukuvuosi Isossa Kirjassa on taputeltu ja päättötyö tehty. Tein eksegeettisen tutkielman Room. 7:14-25:stä tarkoituksenani ennen kaikkea selvittää kuka on Paavalin minä. Kenestä Paavali puhuu? Onko tekstijakson minä kristitty vai ei-kristitty? Kuvaako Paavali siinä omaa kokemustaan ja mistä näkökulmasta hän tarkastelee minän kokemusta?

Päättötyötä on kokonaisuudessaan saatavilla tästä. Tarkoituksena on kuitenkin tässä kesän aikana julkaista aina yksi osa kerrallaan täällä blogin puolella niille ketkä ei tuota päättötyötä jaksa/kerkeä kahlata läpi. Postaukset on tarkoitus pitää lyhempänä ja yksinkertaisempana kuin varsinainen päättötyö. Joten stay tuned. Väkevää raamatuntutkimusta tulossa!