Tunnustan seisovani tällä hetkellä tienhaarassa ja miettiväni mihin tästä kannattaa edetä. Mikä suunta olisi Jumalan mielen mukainen? Tunnelma toisinaan on kuin P.O.D. biisissä Going in Blind. "Time after time I'm going in blind, I don't know which way I need to go". Osittain otinkin IK-sapattivuoden juuri tästä syystä. Pysähtyäkseni, hengähtääkseni ja katsoakseni mihin Jumala minua johdattaa. Kuullakseni äänen takaani, joka sanoo: "Tässä on oikea tie, sitä käy".
Mutta tämä epätietoisuus on monta kertaa rasittavaa ja piinaavaa. En tiedä mikä on se oikea tie ja niinpä en tiedä mihin minun tänä päivänä kannattaisi panostaa. Opiskeluun, seurakuntatyöhön vai mihin? Tässä on uhkana se, että utelias kuikuiluni tulevaisuuteen muuttuu neuroottiseksi ja ikuiseksi kaipaukseksi johonkin toiseen. Unohdan elää tässä päivässä ja tämän päivän kuvioissani. Tai elän kyllä niissä, mutta en kuitenkaan elä. Hienot asiat elämässäni valuvat sormieni lävitse kuin hiekka ja tapahtuvat ilman suurempaa huomaamistani, koska olen niin neuroottisen kiinnostunut kaipaamaan "jotain toista". "Sitten kun saan itselleni uuden koneen", "Sitten kun saan opiskelupaikan ja muutan toiselle paikkakunnalle", "sitten kun olen saanut opiskeluni valmiiksi", "Sitten kun töistä loppuu tämä hervoton kiire ja stressi", "Sitten kun lapset ovat kasvaneet isoiksi", "Sitten kun...". Keskittyessämme haaveilemaan tulevaisuudesta unohdamme monta kertaa sen, mikä on oikein. Oikein nimittäin on elää. Elää tässä ja nyt. Ei haaveilla tulevaisuudesta eikä kaivata menneisyyteen. Elää täysillä tätä päivää ja tämän päivän tilanteita ja kohtaamisia – unohtamatta sen enempää tulevaisuutta kuin menneisyyttäkään. Tehdä täysillä ja uskollisesti ne vastuut ja tehtävät, jotka Jumala on minulle tälle päivää antanut – eikä kaivata tai haaveilla toisista tehtävistä. Elää ja nauttia siitä mitä nyt jo on. Elää joka päivä tehden parhaansa niissä tehtävissä ja kohtaamisissa, jotka Jumala antaa kullekin päivälle. Luottaen siihen, että Jumala pitää huolen lopusta.
0 comments: