Tunnustan seisovani tällä hetkellä tienhaarassa ja miettiväni mihin tästä kannattaa edetä. Mikä suunta olisi Jumalan mielen mukainen? Tunnelma toisinaan on kuin P.O.D. biisissä Going in Blind. "Time after time I'm going in blind, I don't know which way I need to go". Osittain otinkin IK-sapattivuoden juuri tästä syystä. Pysähtyäkseni, hengähtääkseni ja katsoakseni mihin Jumala minua johdattaa. Kuullakseni äänen takaani, joka sanoo: "Tässä on oikea tie, sitä käy".

 

Mutta tämä epätietoisuus on monta kertaa rasittavaa ja piinaavaa. En tiedä mikä on se oikea tie ja niinpä en tiedä mihin minun tänä päivänä kannattaisi panostaa. Opiskeluun, seurakuntatyöhön vai mihin? Tässä on uhkana se, että utelias kuikuiluni tulevaisuuteen muuttuu neuroottiseksi ja ikuiseksi kaipaukseksi johonkin toiseen. Unohdan elää tässä päivässä ja tämän päivän kuvioissani. Tai elän kyllä niissä, mutta en kuitenkaan elä. Hienot asiat elämässäni valuvat sormieni lävitse kuin hiekka ja tapahtuvat ilman suurempaa huomaamistani, koska olen niin neuroottisen kiinnostunut kaipaamaan "jotain toista". "Sitten kun saan itselleni uuden koneen", "Sitten kun saan opiskelupaikan ja muutan toiselle paikkakunnalle", "sitten kun olen saanut opiskeluni valmiiksi", "Sitten kun töistä loppuu tämä hervoton kiire ja stressi", "Sitten kun lapset ovat kasvaneet isoiksi", "Sitten kun...". Keskittyessämme haaveilemaan tulevaisuudesta unohdamme monta kertaa sen, mikä on oikein. Oikein nimittäin on elää. Elää tässä ja nyt. Ei haaveilla tulevaisuudesta eikä kaivata menneisyyteen. Elää täysillä tätä päivää ja tämän päivän tilanteita ja kohtaamisia – unohtamatta sen enempää tulevaisuutta kuin menneisyyttäkään. Tehdä täysillä ja uskollisesti ne vastuut ja tehtävät, jotka Jumala on minulle tälle päivää antanut – eikä kaivata tai haaveilla toisista tehtävistä. Elää ja nauttia siitä mitä nyt jo on. Elää joka päivä tehden parhaansa niissä tehtävissä ja kohtaamisissa, jotka Jumala antaa kullekin päivälle. Luottaen siihen, että Jumala pitää huolen lopusta.

Eilen opiskelin ahkerasti Digitaalisen median tenttiä varten ja haaveilin samalla ihanasta suklaajäätelöannoksesta. Samassa muistin, että meillä pitäisi olla täysin avaamaton ja suklainen Aino-kermajäätelö pakastimessa. Päätin kuitenkin vielä hetken kiduttaa itseäni ja jatkaa opiskelua. Niinpä tunnin ajan opiskelin ja kasvatin itsessäni jäätelön nälkää. Lopulta päätin palkita itseni ja painelin keittiöön. Samassa, kun tartuin pakastimen oveen, muistin karun totuuden: jäätelö oli jäänyt keittiönpöydälle edellisenä päivänä. Nyt se oli jo juotavaa ja tuskin enää hyvää. Pettyneenä ja katkerana palasin opiskelujeni pariin. "Ei jäätelöä tänään Saulille".

Olen huomannut vuosien varrella, että toisinaan minulla on omituinen taipumus saattaa itseni outoihin ja noloihinkin tilanteisiin. Tehdä asioita, joita moni ei edes tahallaan pysty tekemään. Viittaan tässä nyt ennen kaikkea tällaisiin tilanteisiin. Tänään onnistuin kolauttamaan pääni yhtä aikaa sekä auton kattoon että etuoveen. Kokeilkaapa tehdä perässä! Tai älkää kokeilko, sattuu :)

Käväisin tänään Jyväskylän kirjastossa katselemassa millaisia kirjoja siellä on poistomyynnissä. Löydettyäni oikean huoneen hämmästyin ja häkellyin. Kokonainen huone täynnä kirjoja ja kaikki lähtee maksimissaan euron kappalehinnalla! Kaltaiselleni kirjafriikille kyseessä oli lähes paratiisimainen paikka. Seisoessani suu auki oven edessä samaistuin välittömästi naisiin kenkäkaupassa alennusmyynnin aikaan. Ei sillä väliä, että kirjoja on tälläkin hetkellä kymmeniä lukematta. Tai sillä, etten tiedä koska kerkeän lukea edes osan niistä. Kun halvalla saa mielenkiintoisia kirjoja, niin pakkohan sitä on ostaa. Mukaan lopulta tarttui 11 kirjaa, joista kahdeksan on enemmän tai vähemmän teologisia, yksi historiateos sekä kaksi nörttikirjaa. Puolustukseksi täytyy sanoa, että hinta oli halpa (11€) ja vaimo kehotti käymään katsomassa poistomyyntikirjoja.