Onko apologian aika ohi?

Ristin Voitossa nro 15 oli lyhyt haastattelu Daniel Nylyndista, joka oli 1970- ja 80-luvulla apologetiikan edelläkävijöitä Suomen Siionissa. Myöhemmin miehen ajattelu muuttui eikä hän uskonut enää älyllisten perusteluiden voimaan. Nylund toteaa seuraavaa:

"En uskonut rationaalisen argumentaation toimivan enää apologeettisena projektina kovin hyvin. Se toimi modernin ajan viimeiselle sukupolvelle, mutta nyt postmoderni sukupolvi vakuuttuu asioista aivan eri tavalla."

Mielenkiintoista olisi ollut lukea mitä nämä tavat ovat. Olen kuitenkin eri mieltä, että rationaalinen argumentaatio olisi menettänyt merkityksensä Suomen Siionissa. Nyt, jos koskaan sille on tilausta. Osittain tämä johtuu siitä, että uskon rationalisointi on jäänyt liian pienen piirin harrastukseksi. Se ei ole saavuttanut isoa massaa seurakunnissa tai seurakuntien ulkopuolella. Hyvin voimakkaasti on vallalla (sekä uskovilla että ei-uskovilla) se käsitys, ettei uskottavaa ja vakuuttavaa tiedettä voi tehdä selvästi kristillisistä lähtökohdista. Että usko ja tiede ovat auttamattomassa ristiriidassa keskenään – suorastaan vihollissuhteessa. Tämä tilanne olisi ehkä voitu välttää, mikäli 70-luvusta lähtien olisi osattu rummuttaa apologetiikkaa. Olen jo aiemminkin kirjoittanut, mitä apologetiikka on ja miksi sitä tarvitaan. Näiden syiden lisäksi rationaalinen argumentointi auttaa myös pitämään älykkäät ihmiset seurakunnissa. Toiseksi se auttaa meitä, ettei julisteta liian yksinkertaista ja pinnallista evankeliumia. Ihminen on kuitenkin myös älykäs olento ja siksi myös hänen älyään tulisi haastaa.

Toisaalta ei älyllinen argumentaatiokaan mikään messias ole. Siinä on puutteensa ja jos usko jää pelkästään älylliseksi perusteluiksi, on se ohutta ja ei varmastikaan sellaista, jollaista sen pitäisi olla. Väittäisinkin, että uskon tulisi olla monipuolista. Sopivalla tavalla sekä tunteellista, älyllistä että mobilisoivaa. Toinen puute uskon älyllisessä argumentaatiossa on sen "mä tiedän paremmin kuin sä" -luonne. Tällöin helposti unohdetaan, että uskovina meidän tehtävänä on voittaa sydän – ei väittely. Kun ajatellaan, että meillä on totuus puolellamme, tulee meistä helposti sanelevia ja kylmiä. Tällöin ei edes haluta tai yritetä ymmärtää toista ja hänen ajatteluaan. On kuitenkin muistettava, että totuus ei ole vain fakta. Totuus on persoona. Totuus on Jeesus. Ja älykkäätkin uskovat tarvitsevat Jeesusta yhtä paljon kuin älykkäät tai vähemmän älykkäät ei-uskovat.