Uusi perspektiivi Paavaliin, 1/2

Paavalin ristiriitainen minä -kirjoitussarja jatkuu. Nyt vuorossa on aihe, joka ei suoranaisesti liity minään, mutta jota ei kuitenkaan voida ohittaa tehtäessä Paavali-tutkimusta. Tässä kirjoituksessa esittelen lyhyesti ns. vanhan ja uuden perspektiivin Paavaliin. Seuraavassa osiossa arvioin uutta perspektiiviä ja pohdin onko perspektiivillä vaikutusta Room. 7:14-25 tulkintaan.

Paavalin kirjeitä ja teologiaa tulkittiin pitkään yhdestä lähtökohdasta käsin. Tätä lähtökohtaa voisi kutsua reformoiduksi ja erityisesti luterilaiseksi lähtökohdaksi. Se sai paljon pontta nimenomaan Lutherin (ja aikaisemmin Augustinuksen) pohdinnoista ja kamppailuista. Lutherin mielestä Paavalille sana ”laki” edusti säädöksiä ja määräyksiä, joita tottelemalla ihmiset ansaitsivat Jumalalta esimerkiksi pelastuksen. Lutherille vanhurskauttaminen tarkoitti sisään pääsyä Jumalan kansaan (uskoontuloa) ja sen nähtiin perustuvan vain uskoon. Tässä pelastumisprosessissa ihminen on täysin turmeltunut ja passiivinen kivi tai pölkky ja vanhurskauttamisessa Jumala toimii yksin eikä ihmisen tahdonratkaisulla ole myötävaikutusta. Lausahdus, ”kun ihminen tekee voitavansa, hän tekee kuolemansynnin", kuvaa hyvin tätä näkemystä pelastuksesta. Tämä oli siis Lutherin ajatus, jonka hän katsoi löytyvän selkeästi myös Paavalilta. Näin ollen Paavali sai leiman väsymättömänä kiivailijana kaikkea lakihenkisyyttä vastaan ja Paavalin teologian ytimeen liukui vanhurskauttamisoppi. Ensimmäiset modernit raamatuntutkijat jatkoivat Paavalin tutkimista tällä ajatuksella. Muuan Ferdinand Weber tutki juutalaisuutta ja juutalaisia kirjoituksia ja osoitti, että se oli nähtävissä (Lutherin ajatusten mukaisesti) legalistisena eli lakihenkisenä uskontona.

Uuden aikakauden alkua enteili Krister Stendahlin esittämä ajatus. Hänen mukaansa Paavali ei tuntenut ns. itseään tutkivaa omaatuntoa (introspective conscience), joka oli Augustinukselle ja Lutherille hyvin tyypillinen. Tämä liittyy läheisesti myös Room. 7. luvun tulkintaan, joka luterilaisuudessa on nähty tukevan Paavalin ahdistunutta omatuntoa ja yhtä aikaa vanhurskas ja syntinen -oppia. Mm. Fil. 3:6:n ja 1. Kor. 4:4:n perusteella voitaisiin katsoa Paavalilla olleen varsin vahva omatunto, joka ei juurikaan ollut tietoinen henkilökohtaisesta synnistä.

E.P. Sanders julkaisi vuonna 1977 massiivisen kirjansa, jossa hän tutki laajasti toisen temppelin ajan juutalaisuuden kirjallisuutta. Hän tuli siihen lopputulokseen, ettei ajanlaskun alun juutalaisuutta määritellyt lakihenkisyys vaan jotain, jota hän kutsui liittonomismiksi (covenantal nomism). Liittonomismissa painottui liiton merkitys ja lain tehtävä selittää miten tässä liitossa tulisi elää. Sanders tekikin eron sisäänpääsyn ja sisällä pysymisen välillä: ensimmäinen on Jumalan armosta, mutta jälkimmäinen vaatisi tottelevaisuutta. Näin ollen Sandersin mielestä juutalaisuus ei ollutkaan lakihenkinen vaan pikemminkin armon uskonto. Laki ei siis suoranaisesti liittyisikään  pelastukseen, vaan sitä noudatettiin kiitollisuudesta Jumalan armosta ja osoituksena, että ihminen kuuluu liittoon.

Kolmas keskeisistä uuden perspektiivin miehistä on James D. G. Dunn, jonka mukaan Paavalin kritiikki juutalaisuutta ja lakia kohtaan kohdistui ennen kaikkea lain käyttöön sosiaalisena muurina. Tällöin Paavalille yleinen termi "lain teot" tarkoittaisi tekoja, jotka ylläpitävät juutalaista elämäntyyliä ja erottavat Jumalan kansan muista kansoista. Erityisesti ympärileikkaus, ruokalait ja sapatinpitäminen ovat hyviä esimerkeiksi näistä lain teoista, mutta Dunn itse ei halua rajoittaa lain tekoja pelkästään näihin. Nämä lain teot olivat omiaan luomaan erilaisia sosiaalisia ryhmiä ja luokkia kristilliseen seurakuntaan, joka Paavalin mukaan pitäisi olla yksi ruumis. Eli kun Paavali kritisoi juutalaisia lain teoista, hän ei tarkoittanut seuraavaa: "Voi teitä juutalaisia (kristittyjä), kun luulette ansaitsevanne pelastuksen Jumalalta noudattamalla tarkoin lakia ja tekemällä sen mukaisesti!". Vaan Paavali halusi sanoa jotain seuraavaa: "Voi teitä ylpeitä juutalaisia (kristittyjä), kun suljette itsenne muista kansoista näiden lain tekojen kautta ja luulette olevanne jotain erinomaista ja jotenkin parempia kuin ne, jotka eivät noudata teidän ruokalakeja. Voi teitä juutalaiskristittyjä, kun ette aterioitse niiden kanssa, jotka eivät noudata teidän ruokalakejanne. Näin te tuotte hajaannus kristilliseen seurakuntaan ja se ei ole hyvä juttu!".


Neljäs suuri nimi uuden perspektiivin tutkimuksessa on N.T. Wright. Hänen panoksensa uuteen perspektiiviin liittyy ennen kaikkea vanhurskauttamis-käsitteeseen, jolla hänen mukaansa ei viitata uskoontuloon vaan se liittyy enemmänkin ekklesiologiaan eli oppiin seurakunnasta. Wrightille vanhurskauttaminen on Jumalan toteamus siitä, että henkilö on jo sisällä liitossa. Kun taas aiemmin vanhurskauttamista on vahvasti liitetty "sinä voit pelastua ja tässä on miten" -ajatukseen.

Lisää näistä jutuista voi lukea esim. tästä.