Uusi perspektiivi Paavaliin, osa 2/2

Paavalin ristiriitainen minä -kirjoitussarja jatkuu. Tämä on toinen kirjoitus aiheesta uusi perspektiivi Paavaliin. Edellisessä kirjoituksessa esittelin lyhyesti uuden ja vanhan perspektiivin. Nyt keskitytään arvioimaan uutta perspektiiviä. Lopuksi pohdin myös lyhyesti onko perspektiivin valinnalla vaikutusta Room. 7:14-25 tulkintaan ja minän identifioimiseen. Mikäli et ole vielä lukenut edellistä kirjoitusta tai lukemisesta on jo jonkin aikaa, kannattaa ko. kirjoitus lukaista läpi ennen tämän kirjoituksen lukemista.
 
Uusi perspektiivi Paavaliin on varsin hajanainen virtaus keskenään joskus ristiriitaisiakin ajatuksia ja tulkintoja, joten sen arviointikin on haastavaa. Päättötyössäni arvioin uutta perspektiiviä Sandersin, Dunnin ja Wrightin esittämien ajatuksien kautta. Ensimmäisenä tartuin Sandersiin ja liittonomismiin. Vaikka Sanders tutkikin laajasti toisen temppelin ajan juutalaista kirjallisuutta, kaikkea hänkään ei voinut kahlata läpi. Tätä on yrittänyt paikata D. A. Carsonin johdolla valmisteltu kaksiosainen kirjasarja Justification and Variegated Nomism, jossa käydään läpi useiden tutkijoiden toimesta varsin kattavasti toisen temppelin ajan juutalaista kirjallisuutta. Yhteenvedossa Carson toteaa, että vaikka kirjallisuudesta onkin löydettävissä liittonomismin merkkejä, on harhaanjohtavaa ajatella sen olleen ainoa uskonnonmuoto ajanlaskun alun juutalaisuudessa. Jos näin tehdään, edellytetään toisen temppelin ajan kirjallisuudelta enemmän yhtenäisyyttä kuin siinä onkaan.

Dunnin ajatuksia siitä, että lain teot viittaisivat lähinnä ympärileikkaukseen, ruokasäädöksiin ja sapattiin, on myös kritisoitu. Kirjoittihan Paavali galatalaisille ympärileikkauksen tarkoittavan velvollisuutta pitää koko laki. Tämän lisäksi lain jakamista on pidetty ongelmallisena sekä uskonpuhdistajien että perinteisten juutalaisten toimesta. Huomioitavaa kuitenkin on, ettei Dunn itsekään rajoita lain tekoja pelkästään etnisiin rajatekijöihin. Paavalin kirjeissä konteksti kuitenkin monesti on juutalaisten suhde muihin kansoihin ja tällöin tietyt lait olisivat luonnollisesti enemmän tarkastelun kohteena kuin toiset. Toinen kritiikki Dunnin ajatuksia vastaan perustuu Room. 3:20: "sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto". Tämä näyttäisi osoittavan lain tekojen viittaavan meriitteihin, joilla pyritään ansaitsemaan Jumalan suosio ja pääsemään sisälle Jumalan kansaan. Toisaalta osa tästä ongelmasta katoaa, jos ymmärretään vanhurskauttaminen siten, kuten Wright sen ymmärtää. Wrightin näkemys on kuitenkin saanut kritiikkiä siitä, ettei hän ole kunnolla ymmärtänyt Lutherin ja muiden uskonpuhdistajien ajatuksia vanhurskauttamisesta.

Vaikuttaako perspektiivin valinta tutkittavan jaejakson minän identifioimiseen? Jos Stendahlin teesi (ks. edellinen kirjoitus) pitää paikkansa, luulisi perspektiivin valinnalla olevan tärkeä merkitys. Osittain ehkä yllättävästikin sekä Dunnin että Wrightin näkemykset ovat keskenään vastakkaiset ja luettavissa aiemmissa kirjoituksissa esiteltyjen perinteisten viitekehysten sisään. Näin ollen voidaan todeta, ettei perspektiivin valinnalla näyttäisi olevan vaikutusta minän identifioimiseen. Niinpä päättötyössäni jätinkin kysymyksen perspektiivistä avoimeksi.

Huom! Lukijan ei tule nyt olettaa tietävänsä kaiken uudesta perspektiivistä, sillä nämä kaksi kirjoitusta olivat vain pikaiset katsaukset Paavali-tutkimuksen nykyisiin tuuliin. Sandersin, Dunnin ja Wrightin teesit Paavalista ovat niin laajat, että jo pelkästään ko. aiheista saisi tehtyä muutamankin päättötyön tai gradun. Koska oma työni ei suoranaisesti riippunut perspektiivistä, minulle riitti lyhyt tutustuminen aiheeseen ja sen arviointi.

0 comments:

Uusi perspektiivi Paavaliin, 1/2


Paavalin ristiriitainen minä -kirjoitussarja jatkuu. Nyt vuorossa on aihe, joka ei suoranaisesti liity minään, mutta jota ei kuitenkaan voida ohittaa tehtäessä Paavali-tutkimusta. Tässä kirjoituksessa esittelen lyhyesti ns. vanhan ja uuden perspektiivin Paavaliin. Seuraavassa osiossa arvioin uutta perspektiiviä ja pohdin onko perspektiivillä vaikutusta Room. 7:14-25 tulkintaan.

Paavalin kirjeitä ja teologiaa tulkittiin pitkään yhdestä lähtökohdasta käsin. Tätä lähtökohtaa voisi kutsua reformoiduksi ja erityisesti luterilaiseksi lähtökohdaksi. Se sai paljon pontta nimenomaan Lutherin (ja aikaisemmin Augustinuksen) pohdinnoista ja kamppailuista. Lutherin mielestä Paavalille sana ”laki” edusti säädöksiä ja määräyksiä, joita tottelemalla ihmiset ansaitsivat Jumalalta esimerkiksi pelastuksen. Lutherille vanhurskauttaminen tarkoitti sisään pääsyä Jumalan kansaan (uskoontuloa) ja sen nähtiin perustuvan vain uskoon. Tässä pelastumisprosessissa ihminen on täysin turmeltunut ja passiivinen kivi tai pölkky ja vanhurskauttamisessa Jumala toimii yksin eikä ihmisen tahdonratkaisulla ole myötävaikutusta. Lausahdus, ”kun ihminen tekee voitavansa, hän tekee kuolemansynnin", kuvaa hyvin tätä näkemystä pelastuksesta. Tämä oli siis Lutherin ajatus, jonka hän katsoi löytyvän selkeästi myös Paavalilta. Näin ollen Paavali sai leiman väsymättömänä kiivailijana kaikkea lakihenkisyyttä vastaan ja Paavalin teologian ytimeen liukui vanhurskauttamisoppi. Ensimmäiset modernit raamatuntutkijat jatkoivat Paavalin tutkimista tällä ajatuksella. Muuan Ferdinand Weber tutki juutalaisuutta ja juutalaisia kirjoituksia ja osoitti, että se oli nähtävissä (Lutherin ajatusten mukaisesti) legalistisena eli lakihenkisenä uskontona.

Uuden aikakauden alkua enteili Krister Stendahlin esittämä ajatus. Hänen mukaansa Paavali ei tuntenut ns. itseään tutkivaa omaatuntoa (introspective conscience), joka oli Augustinukselle ja Lutherille hyvin tyypillinen. Tämä liittyy läheisesti myös Room. 7. luvun tulkintaan, joka luterilaisuudessa on nähty tukevan Paavalin ahdistunutta omatuntoa ja yhtä aikaa vanhurskas ja syntinen -oppia. Mm. Fil. 3:6:n ja 1. Kor. 4:4:n perusteella voitaisiin katsoa Paavalilla olleen varsin vahva omatunto, joka ei juurikaan ollut tietoinen henkilökohtaisesta synnistä.

E.P. Sanders julkaisi vuonna 1977 massiivisen kirjansa, jossa hän tutki laajasti toisen temppelin ajan juutalaisuuden kirjallisuutta. Hän tuli siihen lopputulokseen, ettei ajanlaskun alun juutalaisuutta määritellyt lakihenkisyys vaan jotain, jota hän kutsui liittonomismiksi (covenantal nomism). Liittonomismissa painottui liiton merkitys ja lain tehtävä selittää miten tässä liitossa tulisi elää. Sanders tekikin eron sisäänpääsyn ja sisällä pysymisen välillä: ensimmäinen on Jumalan armosta, mutta jälkimmäinen vaatisi tottelevaisuutta. Näin ollen Sandersin mielestä juutalaisuus ei ollutkaan lakihenkinen vaan pikemminkin armon uskonto. Laki ei siis suoranaisesti liittyisikään  pelastukseen, vaan sitä noudatettiin kiitollisuudesta Jumalan armosta ja osoituksena, että ihminen kuuluu liittoon.

Kolmas keskeisistä uuden perspektiivin miehistä on James D. G. Dunn, jonka mukaan Paavalin kritiikki juutalaisuutta ja lakia kohtaan kohdistui ennen kaikkea lain käyttöön sosiaalisena muurina. Tällöin Paavalille yleinen termi "lain teot" tarkoittaisi tekoja, jotka ylläpitävät juutalaista elämäntyyliä ja erottavat Jumalan kansan muista kansoista. Erityisesti ympärileikkaus, ruokalait ja sapatinpitäminen ovat hyviä esimerkeiksi näistä lain teoista, mutta Dunn itse ei halua rajoittaa lain tekoja pelkästään näihin. Nämä lain teot olivat omiaan luomaan erilaisia sosiaalisia ryhmiä ja luokkia kristilliseen seurakuntaan, joka Paavalin mukaan pitäisi olla yksi ruumis. Eli kun Paavali kritisoi juutalaisia lain teoista, hän ei tarkoittanut seuraavaa: "Voi teitä juutalaisia (kristittyjä), kun luulette ansaitsevanne pelastuksen Jumalalta noudattamalla tarkoin lakia ja tekemällä sen mukaisesti!". Vaan Paavali halusi sanoa jotain seuraavaa: "Voi teitä ylpeitä juutalaisia (kristittyjä), kun suljette itsenne muista kansoista näiden lain tekojen kautta ja luulette olevanne jotain erinomaista ja jotenkin parempia kuin ne, jotka eivät noudata teidän ruokalakeja. Voi teitä juutalaiskristittyjä, kun ette aterioitse niiden kanssa, jotka eivät noudata teidän ruokalakejanne. Näin te tuotte hajaannus kristilliseen seurakuntaan ja se ei ole hyvä juttu!".


Neljäs suuri nimi uuden perspektiivin tutkimuksessa on N.T. Wright. Hänen panoksensa uuteen perspektiiviin liittyy ennen kaikkea vanhurskauttamis-käsitteeseen, jolla hänen mukaansa ei viitata uskoontuloon vaan se liittyy enemmänkin ekklesiologiaan eli oppiin seurakunnasta. Wrightille vanhurskauttaminen on Jumalan toteamus siitä, että henkilö on jo sisällä liitossa. Kun taas aiemmin vanhurskauttamista on vahvasti liitetty "sinä voit pelastua ja tässä on miten" -ajatukseen.

Lisää näistä jutuista voi lukea esim. tästä.

0 comments: