30:n päivän sosiaalinen kokeilu ja blogini uusi tuleminen (taas)

Tulipa tuossa kandihuuruissa taannoin mieleen ajatus ja idea, joka on enää toteuttamista vaille. Nimittäin 30 päivän sosiaalinen kokeilu. Se tarkoittaa sitä, että 30 päivän ajan olen lähes yhtä näkyvä sosiaalisessa mediassa eli somessa (lue: Facebookissa, Twitterissä ja blogissa) kuin olen oikeassa maailmassa, bittiavaruuden ulkopuolella. Tämä innostus saattoi myös nousta hakemastani Vaasan Energialähettiläs -kesätyöstä, johon en tietenkään päässyt. Mutta hakulomakkeen täyttö nosti mieleeni ajatuksen, joka on jo pitkään lymynnyt alitajuntani pimeissä sopukoissa. Olen jo jonkin aikaa seurannut joitain kansainvälisiä pastoreita Facebookin tai Twitterin välityksellä ja säälinyt, kun vastaavia ei oikein tunnu löytyvän suomalaisesta kristillisestä kentästä. Toisaalta, koska olen jättänyt/jättämässä vastuuni Pjoella nuorisotyössä ja säännölliset saarnavastuutkin nuortenilloissa jätin jo muutama vuosi sitten, niin pääni alkaa kivasti täyttymään teologisilla ajatuksilla ja saarnan tyngillä. Ajatuksia, joita jalostamalla saisi hienon saarnan. Vaan kun ei ole seurakuntaa kenelle saarnata.


Mutta nyt on. Ainakin teoriassa. Jos ei muuta niin ainakin uskottelen itselleni niin. Eli seuraavan 30 päivän aikana tarkoitus on jakaa ajatuksia (lyhyitä ja pitkiä, teologisia ja maallisia), kuvia, videoita ja elämää somen kautta kaikille teille tuhansille seuraajilleni. Miksi? Because I can.


Tätä kokeilua voit seurata Facebookissa (Sauli Rajala), Twitterissä (Ratsala) tai blogissa. Uudet blogikirjoitukset saat sähköpostiisi antamalla osoitteesi sivun oikeasta reunasta löytyvän valikon Subscribe-kohdan "Subscribe via email" -laatikkoon. Olikohan tarpeeksi vaikeasti selitetty? Kysykää, jos jää epäselväksi. Ja muutenkin näiden 30 päivän aikana kommentointi on sallittua ja suotavaa (kuten se tietysti aina on).

0 comments: