Vastauksia kysymyksiin

Edellisessä kirjoituksessa mainitsin, että en kerinnyt viime viikon Tukikohdassa kaikkiin kysymyksiin vastaamaan.  Näiden osalta vastaus tapahtuu kirjallisesti ja foorumina toimii tämä blogi. Ennen vastauksia muutama huomio.

Ensinnäkin haluan huomauttaa, että vastaukset ovat pitkälti omia pohdintojani. Ne eivät välttämättä heijasta helluntaiherätyksen tai Jyväskylän helluntaiseurakunnan kantaa. Voit olla kaikin mokomin kanssani eri mieltä. Niin kuin saarnassanikin, myös nyt tavoitteenani on saada teidät ajattelemaan ja pohtimaan omilla aivoillanne. Palautetta ja tarkentavia kysymyksiä voi laittaa tulemaan vaikka kommentoimalla kirjoituksia.

Toiseksi moniin kysymyksiin olen ensin vastannut metatasolla (meta=takana). Eli sen sijaan, että suoraan kävisin kysymyksen kimppuun, pohdin lyhyesti kysymyksen taustalla mahdollisesti vaikuttavia oletuksia ja lähtökohtia sekä selvennän käsitteitä. Tämän jälkeen käyn kysymyksen kimppuun, johon pyrin antamaan vastauksen eri näkökulmista tarkasteltuna.

Tässä linkit kysymyksiin ja niiden vastauksiin:
Raamattu kieltää tappamisen, mutta onko sodassa velvoite tappaa vihollinen?
Miksi uskon synnyttämiseen yritetään käyttää lihallisia ja järjellisiä keinoja?
Mistä tietää, että Jumala on isä eikä äiti?
Mistä tietää, että kristinusko on ainut oikea uskonto?
Jos Jumala on hyvä ja oikeudenmukainen, mihin asemaan se saattaa meidät?
Mitä eroa on uskonnolla ja uskolla?

0 comments: