Uusi vuosi, vanhat kuviot

Kesän helteet ovat vaihtuneet syksyn sateisiin keleihin, tosin koleus ja kylmyys vielä odotuttaa itseään. Otsikkoa yleensä käytetään vuoden vaihteessa, mutta opiskelijana syksy merkkaa minulle enemmän uuden vuoden alkua kuin tammikuun 1. päivä. Tässä sitä nyt ollaan, kuutisen vuotta sitten astuin ensimmäistä kertaa hullujenhuoneelle (eli yliopiston MaD-rakennukseen). Vuodet ovat vierineet, laitokset ja maisematkin vaihtuneet, mutta tänä (luku)vuonna pitäisi viimein saada kandidaatin opinnot pakettiin. Sen jälkeen ei tarvitsisi kuin pari(kymmentä?) vuotta opiskella maisteriksi.

Kesä meni ohi lähestulkoon huomaamatta: yöt valvottiin ja päivät nukuttiin. Jaoin Itellalla varhaisjakelussa sanomalehtiä ja palkintona tästä sain viimein melkein vuoden odotuksen jälkeen itselleni uuden Macbook Pron. Nyt kelpaa kirjoitella blogiin, editoida videoita, tehdä erinäköistä grafiikkaa ja koodata. Ei puutu enää kuin inspiraatiota, näkyä, aikaa ja kykyjä, eli ei paljon mitään. Useamman vuoden blogistin urallani olen huomannut, että blogin ulkoasua on paljon hauskempi säätää ja muuttaa kuin kirjoittaa varsinaisesti mitään blogitekstiä. Eli todennäköisesti tämänkin blogin ulkoasu tulee vaihtumaan lähikuukausina, uusien kirjoitusten suhteen en kuitenkaan olisi niin toiveikas (vielä vähemmän niiden tason suhteen).

0 comments: